perjantai 8. tammikuuta 2016

Pohjoisessa juostaan pakkasellakin

Muutaman päivän lämpömittari on nyt taas näyttänyt lukemia -25 tai allekin ja kun ihmisten facebookpäivityksiä lukee ja lehdissä pakkasta kauhistellaan, tuntuu, että moni on unohtanut, että nämä on ihan tavallisia kelejä tammikuulle. Ainahan se täällä pohjoisessa on tähän aikaan vuodesta näin kylmä. Nyt pakkasia on kestänyt vasta muutaman päivän, usein tällainen pakkasjakso saattaa kestää viikkojakin.

Erinäisillä juoksuun liittyvillä foorumeilla käydään nyt vilkasta keskustelua siitä, voiko pakkasella juosta ja mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Joku pitää pakkasrajana juoksulle -10 astetta, toinen juoksee vielä kolmenkymmenen asteen pakkasellakin ja kolmas vaihtaa juoksulenkin ulkona matto- tai hallitreeniin heti, kun elohopea putoaa nollan alapuolelle.


Itse juoksen säällä kuin säällä, ihan jo senkin takia, että jos harrastusta meinaa läpi vuoden täällä pohjoisessa jatkaa, niin vaihtoehtoja ei paljon ole. Säähän kun en itse voi vaikuttaa ja juoksumattoa tahi -hallia ei lähimailla ole. Mutta toisaalta en ole itse kokenut lenkkeilyä pakkasessa ikinä mitenkään epämiellyttäväksi - päinvastoin! Kun on tarpeeksi vaatetta päällä (ja sitäkään ei saa olla liikaa!), niin kevyt hölkkä parinkymmenen asteen pakkasessa on mielestäni jopa paljon mukavampaa kuin helteessä juokseminen. 

Oulujärven jäällä 7.1.2016.
Eilen mittari näytti -29 ja koska aurinko paistoi niin kauniisti, vietin ruokatuntini hölkkäämällä Oulujärven jäällä. Nasturit jalassa, juoksuvaatteiden alla merinovillakerrasto, kädessä topparukkaset ja kaula ja kasvot suojattuna buffeilla sekä paksulla pipolla, juoksu oli oikein miellyttävää eikä paleltanut tippaakaan. Juoksu piti kehon hyvin lämpöisenä ja tämä uskomattoman kaunis ja punainen talviaurinko ja Oulujärven komeat maisemat lämmittivät sopivasti mieltäkin. Mahtava fiilis!

7km:n jälkeen oli luonnolliset meikit kasvoilla :-)
P.S. Muistattehan, että jokaisen kylmänsietokyky on yksilöllistä. Ja asiantuntijatkin sanovat, että terve ihminen voi vallan hyvin lenkkeillä (ei kilpailla!) kovallakin pakkasella mutta jos podet esim. rasitusastmaa, ole varovaisempi ja vältä ehdottomasti hengästymistä. 


6 kommenttia:

  1. Juoksu on ulkoilmalaji ja kyllähän lenkkeilyynkin tulee ihan uutta mielenkiintoa kun säät vaihtelee eikä aina ole yhtä ja samaa. Mukavaa virkistystä tarjoaa tämä ehta kunnon talvi joka on käymässä kovin uhanalaiseksi täällä etelässä. Juostaan ja nautitaan näistäkin keleistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen on juuri näin, minä harrastan juoksua paljolti siitä syystä, että saa olla ulkoilmassa ja luonnon helmassa. Ja parempi minunkin mielestäni tällainen kunnon talvi kuin jos olisi vain märkää ja synkkää. Nautinnollisia lenkkejä sinullekin!

      Poista
  2. Ihan samaa olen tässä ihmetellyt. Siis että miten nämä pakkaset nyt muka ovat niin kummallinen asia, kun tällainenhan se talvi täällä Suomessa on. :D Joskus tätä kylmyyttä on tosiaan kestänyt viikkoja, enkä muista, että siitä olis ennen noussut tällainen haloo. Itse olen myös aina juossut säällä kuin säällä, eikä siinä mun mielestä ole mitään ihmeellistä. Toki rasitusastma on sitten asia erikseen tai jos muuten kokee, että keuhkot eivät tykkää kylmästä ilmasta. Toisaalta eihän sitä kevyesti hölkötellessä juuri edes hengästy.

    Ja siis mulle tosiaan on ihan sama, missä ihmiset talvella juoksevat vai juoksevatko ollenkaan. Ihmetyttää vaan se, miten iso asia pakkasella tehdystä juoksulenkistä monesti tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisillä on lyhyt muisti :-) Ensimmäisillä helteillä ihmetellään sitten sitä hellettä ja hellejuoksua - ja sama juttu sama vuosi. Ja lyhyen muistin lisäksi monet eivät vain voi ymmärtää, että joku toinen toimii eri tavalla kuin itse. Ihmisluonne on joskus erikoinen :-)

      Poista
  3. Ihmettelijöitä tuntuu tosiaan riittävän. Ihan jännä miten vuodesta toiseen samat kysymykset ja päivittelyt tulee jopa samoilta ihmisiltä vaikka tosiaan vuodesta toiseen tulee juostua pakkasista välittämättä. Kysellään että eikö se pakkasilma satu keuhkoihin jne. Tuskinpa tuolla tulisi hölkkäiltyä jos se hirveän epämiellyttävää ja tuskallista olisi. Osasyynsä lienee etenkin juoksua harrastamattomilla siinä että ei ole sitä tatsia kevyeen perushölkkään jossa ei oikeastaan hengästy. Ei välttämättä kuitenkaan mikään paras keli aloitella juoksuharrastusta tämmöinen pakkasjakso.

    Kaverini ihmetteli myös sitä että miksi jotkut hehkuttaa pakkasliikunnan ihanuutta. Kuulemma jos homma olisi luonnollista niin asiassa ei olisi mitään ihmeteltävää. Minusta tuntuu että on ihan luonnollista että otetaan näitä pakkaskuvia ja postaillaan lenkkiselfieitä kuuraisista naamoista. Niin tavallista kuin talvikelit onkin, onhan tämä nyt taas kuitenkin uusi ja erikoinen olosuhde siinä mielessä että tämä on ensimmäistä kertaa tällä kaudella vastassa. Kuitenkin yleensä vaan pari hassua viikkoa pitkän vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten hyvä pointti, Matti! Ei juoksua tosiaan näillä pakkasilla kannata aloittaa, mutta hyvän peruskunnon omaava ihminen voi kyllä hyvin hölkkäillä hengästymättä - ja tätä ei varmaan moni tosiaan ymmärrä.

      Ja mitä tuohon hehkutukseen tulee: lenkkiselfieistä on tullut jotenkin niin arkipäivänen juttu, että niitä otetaan olipa sää mikä tahansa. Ja kuuraselfiet nyt sitten vaan tuovat vähän erikoisuutta niiden hikiselfieiden joukkoon :-) Pian päästään taas takaisin normiselfieiden pariin kun pakkaset alkoikin jo lauhtua.

      Poista