tiistai 1. maaliskuuta 2016

Energiaa valosta, auringosta ja ystävistä!

Pitkän pimeän kauden jälkeen täällä pohjoisessakin alkaa olla valoa ja sitä myötä kevättä rinnassa! Kun on viikkokausia käynyt lenkillä vain pimeän aikaan niin valoisassa juokseminen on jo sinällään ihanaa. Keväinen aurinko tekee siitä vielä tuplasti ihanampaa. Ja juoksuystävät!

Lauantaina ajelinkin seuramme vuosikokoukseen ja seuravaatekuvauksiin Oulun eteläpuolelle Liminkaan. Meidän seuran juoksupoppoo on huippusakkia ja olipa kiva nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Sannan kanssa pälätettiin yhteislenkillä (jälleen kerran) niin paljon, että meinattiin jäädä auton alle :-D No, se ei toki ole lenkkien tavoite mutta nauruterapia teki kyllä hyvää. 





Nyt kun kunto on pitkän sairastelukauden jälkeen aika pohjamudissa ja lenkit vielä maltillisen kepeitä, niin hölkkäillessä onkin tavoitteellisen treenaamisen sijaan loistava aika nauttia ystävien lisäksi myös kauniista luonnostamme. Eilen karkasin lyhyelle ruokatunnin lenkille työpöydän äärestä. Pieni happihyppely kesken päivän tekee toimistotyöläiselle hyvää ja kyllä luonto tarjosikin taas parastaan. Tuolla talvisessa metsässä olisi viihtynyt vaikka koko päivän!



Ja sitten vielä lopuksi kuitenkin sana tuosta tavoitteellisuudesta. Hampurin maratoniin on nyt puolisentoista kuukautta ja vaikka aina on ollut sileän maratoneilla tavoitteena tavoitella enkkajuoksua, niin siitä on nyt varmaankin luovuttava. Vielä en kuitenkaan heitä hanskoja naulakkoon. Seuraavien kolmen viikon treenit näyttävät, joudunko tyytymään Hampurissa hupireissuun. Vaikka harmittaisikin, niin kiva reissu ystävien kanssa minulla silti on tiedossa. Ja se olisi vain osoitus siitä, että elämä ei aina mene suunnitellusti.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Marin kolme "Ämmää" - eli muistisääntö siihen, kuinka säästyt rasitusvammoilta

Flunssa on vihdoin taltutettu ja olen päässyt pikku hiljaa taas treenaamisen pariin. Maltilla on kuitenkin aloitettava, jotta ei tulisi minkäänlaista takapakkia.

Maltti on myös avainsana rasitusvammojen estämisessä. Minulta on toivottu postausta liittyen juoksijan rasitusvammoihin, joten niistä muutama sananen tänään.

Rasitusvammat on varmaan lähes kaikille juoksijoille tuttuja. Jos omaa juoksijaystäväpiiriäni mietiskelen, niin voisin sanoa, että lähes kaikki ovat jossain vaiheessa kärsineet rasitusvammoista ja olleet telakalla, kuten rasitusvammoista johtuvaa juoksutaukoa leikkimielisesti kutsutaan. On rasitusmurtumaa, penikkatautia, juoksijan polvea, plantaarifaskiittia, akillesjänteen tulehdusta... Kuulostaako tutulta?

Olen joskus jostain lukenut kommentin, että kestävyysjuoksu on viisaiden ihmisten laji. Kuulostaa ehkä ensi hätään vähän idiootilta kommentilta mutta näin jälkeenpäin ajateltuna allekirjoitan tuon. Ei siksi, että siihen itse juoksuun nyt hirveästi älykkyyttä tarvittaisiin, mutta jos haluaa harrastaa kestävyysjuoksua vuosikausia, kehittyä siinä ja säilyä rasitusvammoilta, on harjoiteltava viisaasti.

Minä olen ollut aina vähän joko tai tyyppi. Kultainen keskitie on minulle hurjan vaikeaa - olipa kyse sitten laihduttamisesta, karkinsyönnistä, urheilusta, työnteosta tai mistä vain. Minulla menee helposti kaikki vähän överiksi. Kohtuus on ihan hemmetin vaikeaa - niin myös tässä juoksuharrastuksessa.

Kun aloitin juoksun keväällä 2013, kasvatin kilometrejä nopeasti ja sen huomasin penikkataudin muodossa. Kun sain penikkataudin selätettyä, jatkoin treenejä liian kovaa ja hankin itselleni ylikunnon. Seuraavana keväänä juoksin lumien sulettua liikaa kovalla asfaltilla ja sain jalkaani alkavan rasitusmurtuman. Seuraavana syksynä ilmoittauduin maastomaratonille ilman kokemusta ja toin sieltä tuliaisena juoksijan polven, joka vaivasi monta kuukautta. Älyä minulla ei siis ole tässä harrastuksessa hirveästi ollut mukana :-D Joten sääntö numero yksi: älä tee niinkuin minä!

Mutta hei, olen oppinut kantapään kautta ja koen ehkä siksi pystyväni antamaan vinkkejä aloittelijoille. Samalla tavalla kun juoksussa painotetaan  peruskestävyyden kasvattamisessa neljän P:n sääntöä (suurimmalla osalla lenkeistä Pitää Pystyä Puhua Puuskuttamatta), minä kehoitan noudattamaan rasitusvammojen ehkäisyssä kolmen M:n sääntöä: Malttia, Monipuolisuutta ja Maalaisjärkeä.

MALTTI

"Kaikki mulle nyt ja heti " -mentaliteetti ei sovi juoksuun - maltti on valttia tässäkin lajissa! Kunto kasvaa alussa nopeasti ja siinä on helppo sokaistua ja tuntea itsensä voittamattomaksi. Kasvata kuitenkin sekä vauhtia että määrää pikku hiljaa ja maltillisesti. Muista lepopäivät. Jos haluat juoksusta elämänkestävän harrastuksen, älä pilaa sitä ahneudella, näyttämisenhalulla ja tuloshakuisella kiireellä.

MONIPUOLISUUS

Juokse vaihtelevasti eri alustoilla ja eri vauhdeilla mutta hae harjoitteluun monipuolisuutta muista lajeista. Peruskestävyyttä voi kasvattaa myös hiihdolla, pyöräilyllä tai uinnilla ja samalla jalat saavat hyvin juoksun iskutuksesta lepoa. Muista myös lihaskunnon ja lihashuollon merkitys. Juoksu ärsyttää jalkojen lisäksi myös selkää ja lantiota. Kun lihakset ovat kunnossa, löytyy hyvä juoksuasentokin helpommin. Ja jos telakalle sitten joskus kaikesta varovaisuudesta huolimatta sitten juodutkin, löytyy muista lajeista hyviä korvaavia lajeja juoksun tilalle.

MAALAISJÄRKI

Maalaisjärjen käyttö on juoksussakin sallittua ja jopa toivottavaa. Jos johonkin sattuu, lepää. Jos väsyttää, lepää. Kipu ja väsymys ovat varoitusmerkkejä siitä, että elimistö tarvitsee lepoa. Kunto ei romahda, vaikka pidät muutaman päivän paussia mutta voit estää vammaa pahenemasta ja samalla välttyä pidemmältä telakkajaksolta.  Jos rasitusvamma kaikesta huolimatta sitten iskee niin anna vaivan parantua kunnolla, etsi kivun aiheuttajan syy ja aloita harjoittelu jälleen maltilla. Yleensä maalaisjärkeä käyttämällä huomaa nopeasti syyn vaivoihin. Juoksinko liikaa? Kasvatinko määriä kenties liian nopeasti? Tarvitsenko kenties erilaiset kengät? Onko juoksuasennossani korjattavaa? Olenko unohtanut huolehtia lihaskunnosta?

Kevät tulee ropinalla (jopa täällä pohjoisessa sataa nyt helmikuussa vettä!) ja tiet sulavat nopeasti. Musta asfaltti tulee näkyviin, alusta kovenee ja juoksuvauhdit kasvavat. Paras ja tärkein treenikausi on siis edessä. Muistetaan nämä kolme "Ämmää" ja pysytään terveinä!


perjantai 29. tammikuuta 2016

Yllätysvieras sotki maratontreenit

Kaksi vuotta sitten juoksin Hampurissa toisen maratonini ja alitin samalla maagisen neljä tuntia. Kisasta jäi tosi hyvä fiilis. Reitti on tasainen, järjestelyt huokuvat saksalaista järjestelmällisyyttä, reitin varrella on mahtava kannustus ja mikä minulle tärkeintä, se kulkee entisillä kotikulmillani - asuinhan kaupungissa aikoinaan muutaman vuoden.

Viime vuonna valitsin kevään asfalttimaratoniksi Terwamaratonin Oulussa, tulevana keväänä on tarkoitus suunnata taas Hampuriin. Kisaan on nyt reilu 11 viikkoa. Talvitreenit on sujuneet pakkasista huolimatta kohtalaisen hyvin. Suureksi osaksi olen juossut kevyitä pk-lenkkejä ja yrittänyt kerätä alle mahdollisimman paljon kilometrejä. Parhaimpina viikkoina olenkin onnistunut juoksemaan jopa yli 60km, mikä on minulle jo tosi paljon. Normaaliviikkoina kilometrejä kertyy nelisenkymmentä.

Silloin tällöin olen tehnyt jonkun reippaan lenkin mutta varsinaiset vauhtitreenit olen jättänyt suosiolla keväämmälle. Sen sijaan maratoonarin tärkeimmän harjoitteen, pitkän lenkin, olen pyrkinyt saamaan mahtumaan viikko-ohjelmaani lähes viikoittain.

Hampurin maratonille asettamani tavoite, sub 3:40, on tuntunut kuitenkin vielä vähän epärealistiselta, sillä vauhdinhaku on lumisten teiden ja pitkä pakkasjakson takia ollut hieman hankalaa. Olen kuitenkin lohduttautunut sillä, että tässä vaiheessa vuotta kevään tavoite tuntui viimekin vuonna vielä utopistiselta.

Viikonloppuna pidin pari päivää juoksutaukoa kun kävimme koko perheen kera Oulun Edenissä rentoutumassa. Lepo teki hyvää jaloille. Kävin hakemassa Oulusta myös juoksuseurani uuden seura-asun ja maltoin odotella maanantaihin asti, jotta pääseen sitä testaamaan. Pakkasetkin olivat sopivasti lauhtuneet ja juoksinkin sitten yhden talven parhaimmantuntuisista treeneistä.

Uusissa seuravaatteissa juoksu kulki paremmin kuin viikkoihin.

Juoksu oli kevyempää kuin viikkoihin ja pk-vauhti oli kovempaa kuin koko talvena. 10km@5:38min/km rennon letkeästi pk-sykkeillä antoi hyvin itseluottamusta siihen, että se Hampurin tavoiteaika olikin ihan hyvin asetettu.

Mutta ei kai sitä turhaan sanota, että itku pitkästä ilosta, sillä lenkin jälkeen alkoi tuntua rintakipua ja kurkussa karheutta. Ja seuraavana aamuna olinkin saanut mukavan yllätysvieraan. Vaikka yllätysvieraista yleensä tykkäänkin, ei varmaankaan olisi edes tarpeellista mainita, että tämä kuului niihin ei-toivottuihin vieraisiin.

Sairastuin siis flunssaan. Minä, joka en oikeastaan ole ikinä sairas. Minä, jolla ei edes ikinä ole tukkoista nenää. Ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun nielurisani poistettiin. Ja minä kun vannoin, etten tarvitse influenssarokotetta, koska en ole ikinä sairas. No, vannomatta paras.

Kolme päivää tässä on vietetty vuoteen pohjalla yhdessä buranan, panadolin ja strepsilsin kanssa. Niin, ja tietysti mm. Leonardi di Caprion, Russell Crowen, Mel Gibsonin ja Kevin Costnerin kanssa, jotka ovat, kiitos Netfilixin, pitäneet minulle seuraa.

Tänään tunnen olevani jo ainakin puoliksi elävien kirjoissa mutta lenkille ei ole asiaa vielä pitkään aikaan. Villasukissa sohvalla löhötessä kun tuo kunto ei valitettavasti kasva.

No, jospa tästä ei hirvittävän pitkäaikainen tauti tulisi ja pääsisin pian taas treenin pariin. 11 viikkoa ei kuitenkaan ole pitkä aika ja lenkkeilyn aloittamisen jälkeen on otettava vielä hetki iisisti, jotta tässä ei tule takapakkia tai jälkitauteja. Ja pidettävä peukkuja, että flunssa ei vie peruskuntoa niin pahasti mukanaan, että Hampurissa on vielä tavoitteet saavutettavissa.

"Vaihdoin tennarit villasukkiin...."

perjantai 8. tammikuuta 2016

Pohjoisessa juostaan pakkasellakin

Muutaman päivän lämpömittari on nyt taas näyttänyt lukemia -25 tai allekin ja kun ihmisten facebookpäivityksiä lukee ja lehdissä pakkasta kauhistellaan, tuntuu, että moni on unohtanut, että nämä on ihan tavallisia kelejä tammikuulle. Ainahan se täällä pohjoisessa on tähän aikaan vuodesta näin kylmä. Nyt pakkasia on kestänyt vasta muutaman päivän, usein tällainen pakkasjakso saattaa kestää viikkojakin.

Erinäisillä juoksuun liittyvillä foorumeilla käydään nyt vilkasta keskustelua siitä, voiko pakkasella juosta ja mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Joku pitää pakkasrajana juoksulle -10 astetta, toinen juoksee vielä kolmenkymmenen asteen pakkasellakin ja kolmas vaihtaa juoksulenkin ulkona matto- tai hallitreeniin heti, kun elohopea putoaa nollan alapuolelle.


Itse juoksen säällä kuin säällä, ihan jo senkin takia, että jos harrastusta meinaa läpi vuoden täällä pohjoisessa jatkaa, niin vaihtoehtoja ei paljon ole. Säähän kun en itse voi vaikuttaa ja juoksumattoa tahi -hallia ei lähimailla ole. Mutta toisaalta en ole itse kokenut lenkkeilyä pakkasessa ikinä mitenkään epämiellyttäväksi - päinvastoin! Kun on tarpeeksi vaatetta päällä (ja sitäkään ei saa olla liikaa!), niin kevyt hölkkä parinkymmenen asteen pakkasessa on mielestäni jopa paljon mukavampaa kuin helteessä juokseminen. 

Oulujärven jäällä 7.1.2016.
Eilen mittari näytti -29 ja koska aurinko paistoi niin kauniisti, vietin ruokatuntini hölkkäämällä Oulujärven jäällä. Nasturit jalassa, juoksuvaatteiden alla merinovillakerrasto, kädessä topparukkaset ja kaula ja kasvot suojattuna buffeilla sekä paksulla pipolla, juoksu oli oikein miellyttävää eikä paleltanut tippaakaan. Juoksu piti kehon hyvin lämpöisenä ja tämä uskomattoman kaunis ja punainen talviaurinko ja Oulujärven komeat maisemat lämmittivät sopivasti mieltäkin. Mahtava fiilis!

7km:n jälkeen oli luonnolliset meikit kasvoilla :-)
P.S. Muistattehan, että jokaisen kylmänsietokyky on yksilöllistä. Ja asiantuntijatkin sanovat, että terve ihminen voi vallan hyvin lenkkeillä (ei kilpailla!) kovallakin pakkasella mutta jos podet esim. rasitusastmaa, ole varovaisempi ja vältä ehdottomasti hengästymistä. 


torstai 31. joulukuuta 2015

Liikunnallista Uutta Vuotta!

Vuoden viimeinen lenkki vei minut tänään Oulujärven jäälle. Tunnelmaltaan yksi parhaista lenkeistä ikinä. Tuossa lähes lumettomalla järven jäällä viiman iskiessä vasten kasvoja tuli sellainen mieletön vapauden tunne. Minun ei pidä juosta vaan saan juosta. Hieno päätös hienolle juoksuvuodelle.





Liikunnallista ja elämyksellistä Uutta Vuotta kaikille blogini lukijoille!




lauantai 26. joulukuuta 2015

Vuoden 2000:s kilometri ja katsaus menneeseen

Juoksin tänään vuoden 190:n juoksulenkin. Samalla tuli täyteen 2000 juoksukilometriä tälle vuodelle. Pikkupakkasessa ja auringon pilkistäessä horisontin takaa juoksin Oulujärven rantaan ihailemaan maisemia ja mietiskelin samalla kulunutta juoksuvuotta.


Lähdin tähän vuoteen tavoitteenani lisätä määrää maltillisesti ja pysyä juoksukunnossa koko vuosi. Ajallisesti halusin juosta maratonin alle 3:45h, puolimaratonin alle 1:45h ja kympin alle 45min. 

Ihan suunnitellusti vuosi ei kuitenkaan mennyt. Määrää kyllä lisäsin, maratonkin meni alle tavoitteen mutta juoksukunnossa en koko vuotta pysynyt. Saadessani itseni kevään liian kovalla harjoittelulla jonkinlaiseen ylirasitustilaan, jouduin laittamaan suunnitelmat uusiksi ja jättämään alimatkojen aikatavoitteet sikseen. Vaikka tapahtunut ensi alkuun harmittikin, näin jälkikäteen tiedän sen tehneen minulle hyvää. Siirryin juoksemaan entistä enemmän metsään ja poluille, opin ottamaan juoksun entistä rennommin ja nauttimaan juoksusta itsestään ilman kunnianhimoisia tavoitteita. Aloin nauttimaan enemmän tapahtumien fiiliksistä, matkalla kohdatuista ihmisistä, tunteista ja maisemista kuin pelkästä lopputuloksesta. 

Nuo 2000 juostua kilometriä ovat olleet elämyksentäyteisiä ja opettavaisia. Vuoteen on mahtunut paljon:

uusia ja vanhoja ystäviä, sieluntovereita, yhteislenkkejä, yhteisiä elämyksiä, naurua ja hauskanpitoa,


mahtavia maisemia, hiljaisia hetkiä, omia ajatuksia,


monenlaista juoksualustaa, 


irronneita varpaankynsiä, rakkoja, märkiä ja likaisia lenkkareita,


kivun ja nautinnon rajalla käymistä, omien heikkouksien tunnistamista ja vahvuuksien löytämistä. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Itkua ja naurua, pelkoa, epävarmuutta, hurmosta.


Kaiken kaikkiaan mahtava vuosi. Tulkoon seuraavasta juoksuvuodesta yhtä ihana jos ei vielä parempi.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ihan NUTSit polkujuoksupikkujoulut!

Joensuun 12h:n yöjuoksusta on nyt reilu viikko ja kävin viikonloppuna ekaa kertaa lenkillä. Oikeastihan olisi järkevää ollut vielä jatkaa juoksutaukoa mutta en pystynyt, sillä kalenterissa oli nimittäin vuoden odotetuin juoksutapahtuma NUTS Köykkyri ”Pre-Xmas Uphill Race." eli ainutlaatuinen vuorijuoksusimulaattori Kempeleessä. 400 metrin rata Köykkyrin laskettelurinteessä ja metsäpolulla, jota kirmataan kuuden tunnin ajan ja jossa on lähes ainoastaan ylä- ja alamäkeä, noin +25 nousumetriä / kierros.


Hulluilla on hauskempaa. Mäki ylös- mäki alas-mäki ylös-mäki alas.

Viime vuonna olin sen verran hullu, että tamppasin mäkeä koko rahan edestä. Yhteensä 88 kierrosta. Muistan silloin neljän tunnin kohdalla ajatelleeni, että se neljä tuntiakin olisi kyllä riittänyt. Aika kultaa kuitenkin muistot, sillä olin tänäkin vuonna kuuden tunnin sarjaan ilmoittautunut. Onneksi järki kuitenkin sanoi, että viikko 12h ultrajuoksun jälkeen ei kannata moiseen lähteä.

Tänä vuonna lupauduin NTR-polkujuoksuseuramme puolesta aamupäiväksi talkoojoukkoihin ottamaan ilmoittautumisia vastaan ja osallistumiseni vaihdoin Fun Run -sarjaan eli suomennettuna "juokse niin kauan kuin jaksat ja mene sitten paljuun".

Kisakansliassa talkoilemassa.
Yhdessä ystävän kanssa tonttuilemaan.

Puoliltapäivin starttasin mäkeen. Juoksin ns. kahdessa osassa: kävin ensin puoli tunnin "alkuverkoilla" ja myöhemmin juoksin ystäväni Seijan saavuttua vielä pari tuntia. Vaikka tuosta Joensuun ultrasta oli tosiaan vasta viikko, jalat oli kyllä ihmeen hyvässä kunnossa ja juoksu tuntui tosi kivalta. Ainoastaan jalkapohjissa alamäkijuoksun tärähtely alkoi jossain vaiheessa tuntua. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka omasta mielestä siltä ehkä tuntuukin, niin ei sitä tuollaiselta ultralta palaudu niin nopeasti. Lihakset on melko pikaisesti taas kunnossa mutta jänteiden, nivelten ja varsinkin hermoston palautuminen vie aikaa. Näitä ei kuitenkaan itse sillä tavoin tiedosta ja maltillisesti harjoittelu pitäisi tuollaisen koitoksen jälkeen aloittaa.

Köykkyrin Fun Run oli siitä kiva sarja, että jopa tällainen aika kilpailuhenkinen juoksija pystyi unohtamaan kisailun ja pitämään vain hauskaa. Otin valokuvia, kannustin muita ja viivyin huoltopöydän herkkujen ääressä kierrosten välissä luvattoman pitkään. Taukoineen päivineen olin yhteensä reilut kolme tuntia mäessä, jonka jälkeen siirryin sitten hyvällä omallatunnolla paljun puolelle kannustusjoukkoihin.

Ilta jatkui sitten vielä pikkujouluruokailun kera ja aika myöhään yöhön jaksettiin vielä tanssiakin. Kiitos NUTSIn porukoille taas kerran aivan mahtavan tapahtuman järjestämisestä. Ensi vuonna nähdään Köykkyrissä taas!

Paljussa oli päivän parhaat pidot. Kuva: Jouko Kaarteenaho