perjantai 28. lokakuuta 2016

Rasitusmurtumaepäilystä diagnoosiin

Blogi on elänyt hiljaiseloa pari kuukautta. Sille on syynsä. Toivoisin pystyväni kirjoittamaan, että en ole ehtinyt kirjoittamaan blogiin kun olen treenannut niin kovasti tai jotain ihan älyttömän ihanaa olisi tapahtunut, jonka takia ajatukset ovat olleet muualla. Mutta valitettavasti näin ei ole.

Elokuun alussa huomasin juostessa hieman kipua oikean puoleisessa häpyluussa. En pitänyt sitä kovin vakavana, se oli vain sellainen joka askeleella tuntuva jomotus, ei kuitenkaan suuremmin juoksua haittaava vaiva. Olisi toki jo silloin pitänyt tietää, että minkäänasteinen kipu EI ole normaalia.

Vuokatissakin tuo kipu tuntui ja säteili jo laajemmalle alueelle. Oletin sen johtuvan kuukautisistani. Väärin meni sekin. Juoksin 102km kivusta huolimatta.

Vuokatin kisan jälkeen pidin parin viikon lepotauon ja aloitin taas pikku hiljaa treenaamisen kohti helmikuun 24-tunnin juoksua. Huomasin kuitenkin pian, että tämä sama jomottava kipu oli seuralaisena ihan joka lenkillä. Jomotus tuntui häpyluusta kohti alapäätä ja istuinluuta. En kuitenkaan HALUNNUT tuntea sitä ja yritin painaa sen pois mielestäni. Olisi muutenkin tuntunut oudolta mainita kenellekään, että minulla sattui alapäähän :-( Yritin etsiä netistäkin tietoa samankaltaisesta jomotuksesta mutta en löytänyt mitään.

Juoksin vähemmän kuin koskaan aiemmin, pidin paljon lepopäiviä. Lepopäivistä huolimatta kipu oli aina seuraavalla lenkillä mukana ja paheni entisestään. Kipu alkoi säteilemään nivusiin ja sisäreiteen. Varsinkin sivuttaisliikkeet olivat erittäin kivuliaita. Kun polkulenkeillä hyppäsin kalliolta alas, tuntui viiltävä kipu koko lantion alueella. Oli pakko hyväksyä, että joku on pielessä. Rasituksen jälkeen kivut jatkuivat levossakin useita tunteja. Rasitusmurtuma alkoi käydä mielessä.

Pikku hiljaa lepokipukin alkoi lisääntymään, ja jopa aivastaminen ja kyljen kääntäminen öisin oli kivuliasta.

Sain työterveyshuollolta lähetteen fysioterapeutille, joka määräsi minulle venyttelyjä ja viikon tulehduskipulääkekuurin. Kuuri vei pahimmat säteilykivut pois mutta kivut häpyluussa jäivät. Ja pahenivat. Jokainen askel kävellessäni sattui. Rasitusmurtuman epäily kasvoi.

Onneksi ihana työterveyslääkärini kuuli huoleni ja sain heti lähetteen ortopedille ja sieltä magneettikuvaan.

Ei tarvinnut enää arvuutella. Kuvan ottanut röntgenhoitajakin diagnosoi heti häpyluun ödeeman/tulehduksen, ja näin sen itsekin. Koko häpyluun alue hohkasi kuvissa valkoisena, kun terveiden luiden pitäisi näkyä kuvissa tummina.

Saman vahvisti ortopedi tänään. Rasitusosteopatia. Rasitusmurtuman esiaste. Murtumalinjaa ei näy mutta luu on vaurioitunut kerännyt itseensä tulehdusnestettä.
Mitä tämä sitten minulle tarkoittaa? No vähintään kolme kuukautta lähes totaalilepoa, realistisemmin ajateltuna puoli vuotta. Lähes sanon siksi, että mitään häpyluun ja nivusten aluetta rasittavaa ei saa tehdä. Tämä käytännössä poissulkee kaikki liikuntalajit. Pohdittiin lääkärin kanssa yhdessä, että kuntopyöräily voisi olla muutaman viikon päästä mahdollista, kunhan akuutit kivut ovat levolla hävinneet. Juoksun pariin voin ehkä palata keväällä, tosin lisäkommentilla: "Mutta ehkä sinun tulevaisuudessa kannattaisi hieman lyhentää noita juoksumatkojasi."

Onhan tämä surullista. Liikkuvalle ihmiselle ihan kamala rangaistus. Mutta ihme kyllä olen melko "calm". Johtunee siitä, että olen alintajunnassani jo muutaman kuukauden ajan tiennyt tämän olevan edessä. Ja niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin, rasitusvammat kuuluvat tämän lajin luonteeseen. Luulin, että niitä ei minulle synny, sillä enhän edes juokse niin paljon kuin muut. Väärin. Ei pitäisi ikinä verrata itseään muihin, sillä olemme yksilöitä.

Muutaman kuukauden lepo voi tehdä ihan hyvääkin. Ehtii keskittyä muihin asioihin paremmin. Antaa aikaa perheelle. Ja jos tästä ei muuta hyötyä ole, niin kyllä tämä ainakin luonnetta kasvattaa :-)

Olisinko kenties päässyt vähemmällä, jos olisin ottanut kivut jo elokuussa tosissaan ja pitänyt heti muutaman viikon levon? Ehkä. En tiedä. En oikeastaan edes halua spekuloida kun tapahtuneelle en voi mitään. Mutta ehkä opin tästä jotain ja kenties tarinastani on apua muillekin samantyyppisten vaivojen kanssa kamppaileville.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille blogini lukijoille. Pidän teidät ajan tasalla parantumisprosessistani.

EDIT: Pakko lisätä. Näin viime yönä unta, että osallistuin Synkkä syysunelma -tapahtumaan. Pidän sitä nyt enneunena. Se tarkoittaa, että viimeistään vuoden päästä olen niin hyvässä kunnossa, että pystyn rymyämään metsässä vähintään 50kilometrin verran :-)



6 kommenttia:

  1. Voi Mari - oon odottanut tätä postausta toiveissa se, että se sun epäily olis osoittautunut vääräksi. Ei ollut mukavaa lukea, että näin ei käynyt :(
    Tärkeää kuitenkin, että nyt sinulla on diagnoosi eikä tarvitse ainakaan jossitella asian suhteen. Uskon, että sun asenteella selvität tämän toipumisjakson positiivisesti läpi ja palaat sitten taas ihan uudella innolla takasin. En voi muuta kuin toivottaa kovasti tsemppiä ja nautiskele nyt kaikesta sellasesta, jolle ei ehkä aikasemmin oo jäänyt aikaa.
    Ja päivitäthän kuulumisiasi tosiaan myös tänne! Kaikkea hyvää toipumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna tsempeistä! Kyllähän sitä olisi toivonut itsekin, että tämä ei olisi päättynyt näin, mutta tiesin magneettikuvan tuloksen kyllä jo kauan aikaa sitten. En vain halunnut hyväksyä sitä heti. Se oli osa tätä toipumisprosessia ja nyt tosiaan ajattelen siten, että kevät tulee oikeastaan nopeammin kuin ehkä haluaisinkaan - tämä lepo kun tekee oikeasti ihan hyvää. Olen ehtinyt olemaan lastenkin kanssa paljon enemmän kuin aiemmin, ei paha ollenkaan siis.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Voi! Haluaisin sanoa, että pikaista paranemista, mutta se taitaa tässä tilanteessa olla utopiaa! Toivotan siis kärsivällisyyttä ja iloa elämään pienistäkin hippusista ja etenemisen askelista <3

    VastaaPoista
  4. oih, hurjasti tsemppiä! Tämä toipilasaika taitaa vaatia enemmän sisua kuin mikään juoksukisa. Siispä lempeyttä, lepoa ja kaikkea hyvää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, tämä tosiaan on sisukkuutta vaativa ajanjakso :-) Mutta kyllä täältä vielä noustaan. Jos ei vahvempana niin ainakin viisaampana.

      Poista