torstai 18. elokuuta 2016

Sitä pitäis vissiin vähän jo pakatakin?

Kantapääopistossa -blogin Johanna kyseli minulta taannoin, millä tavoin tankkaan ja valmistaudun kisoihin ja millä tavoin huolehdin energiansaannista juoksun aikana ja pyysi minua kirjoittamaan lyhyen blogipostauksen siitä. Lupauduin.

Nyt jälkeenpäin kyllä vähän arveluttaa tämä lupaukseni, sillä minä voisin enemmänkin kirjoittaa kirjan siitä, millä tavoin EI kannata valmistautua kisaan (esim. kävellä kisaa edeltävänä päivänä yli kymmenen kilometriä varvassandaaleilla tai jos kärsii matkapahoinvoinnista kuten minä, valita kisaa, jossa starttipaikalle matkustetaan mutkaista vuoristotietä bussissa...) tai millä tavoin ET varmista energiansaantia kisan aikana (ota ensimmäinen geeli vasta kun olet juossut kaksi tuntia, jolloin energiavarastot ovat jo ihan tyhjät tai unohda juoda, jolloin saat valtavan päänsäryn tai ota mukaasi vain geelejä, jotka varmasti aiheuttavat oksennusrefleksin...).

Ihaillen luen blogikirjoituksia tai postauksia facebookista juoksijoilta, jotka tekevät kaiken oppien mukaisesti. Tankatessa ruokavalioon lisätään juuri oikeanlainen määrä hiilihydraatteja, jo viikkoja ennen aletaan ottamaan lisäravinteita (kuten ehkä magnesiumia) ja kisaa edeltävä viikko pyhitetään levolle ja unelle. Varusteet on pakattu valmiiksi jo pari viikkoa aiemmin ja kisavermeet testattu todenmukaisissa olosuhteissa. Ei meillä.

Kaksi päivää kesän suurimpaan ja haastavimpaan koitokseen (Vuokatti Trail Challenge 100km) ja minä olen jälleen kerran todella huonosti valmistautunut - kuten aina. Mitenkäpä sitä vanha enää oppisi.

Viikko on ollut täynnä stressiä töiden alettua ja koululaisten palattua koulun penkille. Iltaisin on etsitty mystisesti kadonneita todistuksia ja syysvaatteita ja päällystetty kuuden koululaisen kirjoja. Rion olympialaisetkin sattuivat juuri samalle viikolle. Kuka hemmetti keksi järjestää ne Brasiliassa, jossa aikaero on Suomeen niin valtava!?! Yöunet ovat jääneet siis kaikenkaikkiaan aika vähäiseksi.

Työpäivä on kulunut tiiviisti koneen ääressä ja syöminen on unohtunut - tai sitten kun olen syönyt, olen syönyt liikaa ja ollut ihan ähkyssä.

Tämän viikon viimeistelylenkin piti olla kuuden-seitsemän kilometrin reipas mutta jo kolmen kilometrin jälkeen olin niin puhki, että jätin lenkin kesken. Kengät kuitenkin onneksi ehdin testata jo toissa viikonloppuna kun kävin juoksemassa viimeistelypitkiksenä Terva Trail Runin 33km. Huh, jotain sentään tehty oikein.

Kaiken kukkuraksi tajusin eilen, että pitäisi vissiin jo pakatakin. Siinä tavaroita kasatessani huomasin, että geelivarastoni ovat huvenneet ja lempigeelejäni (Powerbar Smoothie gel) täällä maalla ei tietysti saa mailta halmeilta. Netistä tilaamiseenkaan ei aika enää riittäisi. Just perfect :-)

Lisäksi tapani mukaan vilkaisin pakollisten varusteiden listaa vasta myöhään eilen illalla. Onneksi siellä ei ollut mitään yllätyksiä. Kaikki löytyi kaapista. Jotain positiivista.

Tänään sain vihdoin kaikki muutkin tavarat kasaan. Reppuun lähtee energiaksi erilainen sekoitus geelejä (kaikki mitä kaapinpohjilta ja lähikaupasta löytyi!), erilaisia energiapatukoita sekä pussillinen pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita. Juuri tarpeeksi, että energiaa voi ottaa noin tunnin välein (tästä karkeasta aikataulusta yritän pitää kiinni) mutta kuitenkin monipuolisesti, jotta on valinnanvaraa sen suhteen, mitä tekee kulloinkin mieli. On inhottavaa seistä märässä metsässä väsyneenä ja huomata, että ainoa energianlähde repussa on geeli, joka nyt vain oksettaa... Suolatabletteja, jotta nesteiden imeytymisessä ei tulisi ongelmia. Kofeiinitabletteja, jotta lähes vuorokauden kestävässä jaksaa valvoa.


Dropbagiin (tulevassa kisassa 60km:n huollossa) tavarat kisan loppumatkalle. Sauvat, otsalamppu (klo 21.30 iskee pimeys ja siinä vaiheessa matkaa on vielä jäljellä varmasti lähes 30km) ja vähän erilaista energiaa (mustikkakeitto, Snickers) kun väsyneenä ei geelit enää välttämättä uppoa. Coca-Colaa huoltopisteellä juotavaksi, se maistuu väsyneenä taivaalliselta!































Summa summarum, kisavalmistautumiseni on aika surkeaa ja tarkkoja suunnitelmia itse kisaankaan minulla ei koskaan ole. Johanna, tätä et vissiinkään halunnut kuulla, joten älä ota oppia minusta :-) Mutta savolainen minäni sanoo, että asioilla on tapana lutviutua ja kai sitä tästä kisasta selvitään kuten kaikista muistakin. Ilman suurempia suunnitelmia. Ja viimeistään sunnuntaina tiedetään, miten tässä nyt sitten kävi.

3 kommenttia:

  1. :D :D Kiitos Mari tästä! Mä oon puoliks Pohjois-Karjalainen (isäni on sieltä kotoisin) eli läheltä liippaa tuota Savolaisuutta. Siksi ehkä kuulostaa varsin tutulta. :D
    Aika usein käy niin, että tietää mitä pitäisi tehdä, mutta toteutus joteskin ontuu. Tankkausten ja energioiden kanssa on esim. käynyt niin, että oon vannonut pysyväni erossa kaikesta keinotekoisesta ja sitten humpsista vaan huomannut vetäväni kaikenmoista lisäainegeeliä, kun se nyt vaan on ollu helpompaa siinä tilanteessa, eikä oo kerenny parempaa hommata. Pallaksen kisasta seuraavana päivänä mulle tuli joku kauhee ihottuma vatsaan ja veikkailen syyksi niitä "nauttimiani" geelejä. Ehkä siis pitäisi palata tohon alkuperäiseen suunnitelmaan ja etsiskellä jotain vähän luomumpaa vaihtoehtoa, kun vatsankin kanssa on ollut ongelmaa kummassakin kisassa.
    No joo, mutta nää tankkausjututkin on tosiaan asioista, joita oppii sen kuuluisan kantapään kautta :D Mä kiitän tästä postauksesta, sain siitä enemmän vinkkejä kuin uskotkaan :)
    Toivotaan vielä kerran paljon tsemppiä ja nautinnollisia (&sisukkaita) kilometrejä Vuokattiin. Ehkäpä ensi vuonna pitää tulla sinne itekin, kun se lähtee ihan meidän mökin huudeilta (Valtimolta). Jään innolla odottamaan sun kisaraporttia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kyllä mullakin oli aikeissa tällä kertaa tehdä kaikki silleen hienosti ja täysin suunnitelmallisesti kun sinulle kerran tämän postauksenkin lupasin. Mutta toisin taas kävi :-D

      Jos muuten etsit lisäaineettomia ja luonnolisia energianlähteitä, noita Zoic Barin proteiinipatukoita kannattaa kokeilla! Itse olen ainakin niihin tykästynyt totaalisesti, niitä lähtee tällekin reissulle mukaan neljä kappaletta. Käypä kurkkaamassa postaukseni niistä: https://koukussajuoksuun.blogspot.fi/2016/06/energiapatukoita-syotavista.html

      Poista
    2. Juu olen lukenut tuon postauksesi ja piti heti ottaa niitä testiin. Tässäkin asiassa - toteutus vielä vähän ontuu... :D täytyypä tehdä tilaus

      Poista