tiistai 31. toukokuuta 2016

Reitinmerkkausta, turvajuoksua ja muuta sähläystä eli talkoolaisena NUTS Karhunkierroksella

Olen osallistunut kolmivuotisen "juoksijaurani" aikana noin kahteenkymmeneen juoksutapahtumaan. Sillä hetkellä kun klikkaa netissä osallistu -nappia, maksaa osallistumismaksun ja valmistautuu itse vain suoritukseen, on helppoa olla ajattelematta, miten paljon aikaa, vaivaa, energiaa, organisaatiotaitoja itse kisan järjestelemiseen tarvitaan, saati sitä, miten paljon talkoolaisia taustalla häärää.

Viime viikonloppuna minulla oli onni käydä kurkistamassa tapahtuman kulisseihin. Sain toki nähdä vain pintaraapaisun talkootyöstä (suuri osa työstä tehdään viikkoja ja kuukausia ennen kisaa ja jälkeenkin hommaa riittää), mutta jo tämä kokemus sai minut suuresti arvostamaan sitä työtä, jota kisajärjestäjät ja talkoolaiset tänäkin kesänä joka viikonloppu joka puolella Suomea sen eteen tekevät, että tällaisia tapahtumia syntyy. Talkoilun lomassa minulle itselleni kertyi iso määrä juoksukilometrejä ja mahtava treeni elokuun Vuokatti Trail Challengen ultraa varten.

TORSTAI 26.5. 

Kello soi 5:15. Rahkaa ja kahvia aamupalaksi, juoksukamppeet päälle ja auton nokka kohti Rukaa. Tästä alkaa pitkä talkooviikonloppu NUTS Karhunkierroksella. Olemme polkujuoksuseuramme nimissä lupautuneet toimimaan kisassa sekä reitinmerkkaajina että turvajuoksijoina ja muutenkin apuna siellä missä vain tarvitsee.

Vähän ennen yhdeksää lähestyn Rukaa ja puhelin soi. Polkujuoksuseuramme puheenjohtaja Jarkko kyselee, missä olen tulossa, nyt pitäis lähteä metsään merkkaamaan reittiä. Kerron olevani viiden minuutin päästä perillä.

Jätän auton ja kamat äkkiä talkoohuoneistomme pihaan, ja kävelen pelipaikoille Rukahotellille. Paikka on minulle tuttu talven laskettelureissulta, kesällä täällä näyttää erilaiselta. Vielä on hiljaista, ei uskoisi, että reilun vuorokauden paikka suorastaan kuhisee ihmisiä. Moikkaan tuttuja ja tuntemattomia. Suurin osa talkoolaisista on saapunut paikalle jo edellisenä päivänä, maalikaari on pystyssä, loppusuoran punainen matto paikallaan, ensiapupiste kasassa ja kisakanslian teltta ja muutama myyntipistekin jo kasassa. Etsin käsiini seuramme muut talkoilijat sekä kisan organisaattorit, jotka kertovatkin meille päivän agendan: reitinmerkkausta Hautajärveltä Juumaan, eli yhteensä n. 60km.

Meitä reitinmerkkaajia on tälle päivää töissä neljä, joten jaamme reitin kahteen pätkään. Minä ja Jarkko starttaamme Juumasta kohti Oulankaa, toinen pari lähtee meitä Hautajärveltä vastaan. Lähdemme Juumasta reilun viidensadan lippumerkin, parin lippunauharullan, muutaman kyltin ja nippusiteiden kanssa liikkeelle.


Tästä se lähtee. Edessä reilu 30km Oulangan kansallispuiston huikeissa maisemissa. 

Olen ensimmäistä kertaa merkkaamassa, onneksi Jarkolla on hommasta kokemusta ja reittikin hänelle tuttu. "Tikutamme" reitin lippumerkeillä siellä, missä on vähänkään epäselvyyttä reittivalinnasta ja nauhalla tukimme harhaanjuoksumahdollisuudet risteyksissä. Muutama kyltti ihan pahimmissa käännöksissä ohjaa oikeaan suuntaan. Kurveissa tikutetaan aina mieluiten sisäkaareen, jotta kovissa vauhdeissa ei tarvitse hidastaa miettimään, minne matka jatkuu.

Suunnasta ei voi nyt erehtyä.

Kilometri kilometriltä jatkamme samaa hommaa. Joskus pystymme juoksemaan kilometrinkin siten, että työnnämme vain tikun tai pari maahan muistutukseksi siitä, että ollaan yhä oikealla reitillä, joskus tikkuja on laitettava parinkymmenen metrin välein tai tiheämpäänkin. Useassa kohtaa höyläämme vähän edestakaisin tarkistaaksemme, että tikutus näkyy molemmista suunnista, sillä 160km:n juoksijat tulevat koko Karhunkierroksen reitin edestakaisin.

Ihastelen kansallispuiston kauniita maisemia. Koen olevani onnekas, että saan olla juuri täällä juuri nyt. Vaikuttavimpiin kohtiin pysähdymme ottamaan valokuvia. Sanon useaan kertaan ääneen, että tänne on pakko tulla paremmalla aikaa uudestaan. Koko perheen kera. Tämä on lastenkin nähtävä.


Siedätystä korkeanpaikankammoon.

Vaikka juoksemmekin aina melko reipasta vauhti siellä, missä maastolta juoksemaan pystyy ja merkattavaa ei ole, pysähdyksien takia aikaa kuluu yllättävän paljon. Vatsassa alkaa kurnia.  On lounastauon aika. Aamupalarahkalla ei pitkälle pärjää ja ruokaa emme ole tajunneet ottaa mukaan. Vain geelejä ja Clif barin energiapatukat, niillä on nyt pärjättävä.

Lounastauko.

Jatkamme matkaa kohti Oulankaa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja alkaa olla lämmin. Mukaani olen ottanut alle litran vettä mutta onneksi purojen ja jokien vesi on tarpeeksi puhdasta juotavaksi.

Tulemme Oulankajoen varteen, maisema vaihtuu kertaheitolla. Juurakkoiset ja kivikkoiset, vaikeakulkuiset polut vaihtuvat helposti juostaviksi mäntymetsäpoluiksi. Ja maisemat senkun paranevat.


Oulankajoen kirkas vesi ja hiekkarannat houkuttelevat uimaan.
Hieman ennen päätepistettämme Oulangan luontokeskusta tulemme Kiutakönkäälle ja poikkeamme reitiltä näköalapisteelle. Siihen on vielä aikaa vaikka matkaa on taitettu nyt noin 30km/6h ja meillä on molemmilla ihan sairaanmoinen nälkä.  Nauramme ääneen kun kuulemme vuoron perään toistemme mahan kurnivan :-) Seuraavalla kerralla otamme varmasti ruisleipää ja mustikkakeittoa mukaan. Lisätään varustelistaan ensi vuotta varten.


Oulangassa meitä odottaa kyyti takaisin Rukalle. Ennen kotiinlähtöä merkkaamme kuitenkin vielä parkkipaikan ja menemme hieman toisia reitinmerkkaajia vastaan ja avuksi. Juoksukilometrejä Garminiin kertyy 33.

Kotimatkalla käymme vielä pystyttämässä lyhyen matkan lähtöteltan Pikku Karhunkierrokselle Juumaan. Rukalle saavumme puoli seitsemältä illalla ja menemme suoraan syömään. Kinkkukiusaus ei ole ikinä maistunut niin taivaalliselta :-)

Illalla käymme vielä seuraavan päivän hommia läpi palaverissa, jotta jokaiselle on työnjako selvä. Mökkiimme saapuu lisää talkoolaisia, käymme saunassa ja menemme hyvissä ajoin nukkumaan.


PERJANTAI 27.5.

Talkoopäivä alkaa heti aamupalan jälkeen. Saan vaatetukseksi talkoilijoiden pinkin puseron, nimilapun ja huikean hienon buffin kaulaan ja työtehtäväkseni olla päivän kisakansliassa auttamassa ja ottamassa vastaan ilmoittautumisia.


160km:n kisan on tarkoitus startata puoliltapäivin. Kisakanslian auettua klo 9 ilmoittautumispöydän ääreen alkaa kerääntyä jono.  Olen otettu kisakanslian järjestelmällisyydestä ja vastuuhenkilöiden organisointitaidosta. Kaikki numerolaput ja muu kisamateriaali on pussitettu valmiiksi (en edes uskalla ajatella, kauanko tähän on mennyt!) ja järjestelty numerojärjestykseen laatikoihin.

Minun tarvitsee vain kysyä kilpailijan nimi, tarkastaa numero, etsiä oikea pussi ja kertoa ohjeistus: "Puolivälin huoltoon tai Oulankaan menevät varusteet tähän mustaan dropbagiin ja numerolla varustettuna yhdeksään mennessä tuohon rollakkoon. Jos startissa on tarve päästä lämpimästä vaatteesta tai muista varusteista vielä eroon, ne voit laittaa valkoiseen pussiin, jossa ne palautuvat takaisin Rukalle. Eihän puhelinnumerosi ole ilmoittautumisen jälkeen vaihtunut? Onko jotain kysyttävää? No sitten ei muuta kuin tsemppiä kisaan!"

Vaikka kisakeskuksessa on huisketta ja vilinää, se on kuitenkin erilaista huisketta kuin kotona ja jollain tavalla niin rentouttavaa. Naurammekin erään toisen talkoolaisäidin kanssa, että nämä ovat näitä perheenäidin unelmalomia: saa syödä aamupalankin ihan rauhassa eikä tarvitse juosta välillä pyyhkimään kenenkään pyllyä :-)


Puoli kahdeltatoista suljemme kisakanslian hetkeksi ja menemme katsomaan pitkänmatkalaisten starttia. Ystäväni Saara ja Kaija starttaavat matkaan tavoitteena juosta 160km. Käyn ottamassa kuvia ja lupaan tulla yöllä puuronsyöttöön puoliväliin Hautajärvelle. On ne hurjia, ei voi muuta sanoa. Oma tuleva elokuinen 100km koitokseni alkaa tuntua ihan vähäpätöiseltä.

Nämä urheat juoksijat aikovat juosta Karhunkierroksen päästä päähän.

Startin jälkeen käyn lounaalla ja etsin käsiini Jarkon. Olen saanut kuulla, että olemme eilen merkanneet pätkän reitistä väärin. Kiutakönkäällä onkin tarkoitus kiertää saaren kautta. Eli eikun korjaamaan. Turvajuoksijaksi paikalle saapunut Ritvakin haluaa lähteä mukaamme.  Käymme vaihtamassa juoksukamppeet ja ajamme autolla taas parinkymmenen kilometrin päähän Oulankaan.

Virhe on äkkiä korjattu ja pääsemme takaisin kisakeskukseen, ennenkuin se aukeaa lyhyempien matkojen ilmoittautumisia varten klo 15. Iltapäivä ja ilta kuluvatkin mukavasti siellä. Kantapääopistossa-blogin Johanna tunnistaa minut ja käy moikkaamassa, rupattelemme hetken.

Tällä välin pitkänmatkalaiset ovat edenneet jo useita kymmeniä kilometrejä. Kärki on jo ohittanut puolivälin ja Saara ja Kaija alkavat lähestyä sitä. Yhdeksän maissa puen lämmintä vaatetta ylleni ja ajan seurakavereideni Jarkon ja Teemun kanssa 45km:n päässä sijaitsevalle Hautajärvelle odottelemaan heidän saapumistaan. Olen luvannut auttaa Kaijaa ja Saaraa huollossa, syöttää puuroa ja tsempata.

Vähän ennen puolta yötä Saara saapuu huoltoon. Olen laittanut hänelle dropbagin valmiiksi odottamaan. Halaan, haen pyydetysti puuroa voisilmällä, teen voileivän, sidon kengännauhoja, etsin lämpimät hanskat autostani, katson gps-seurannasta tämänhetkisen tilanteen. Parinkymmenen minuutin tauon jälkeen hyvästelen hänet jälleen yön selkään. Vähän itkettää, sen verran liikuttava tilanne on. Ei voi muuta kuin ihailla näitä sitkeitä sissejä.

Saara Hautajärven huollossa. Puuroa voisilmällä nassuun, vaatteiden vaihto ja tilannepäivitys. Saara johtaa naisissa.
Kun Saara on hävinnyt takaisin poluille, haen kupin kahvia ja istahdan odottelemaan Kaijaa. Gps-seurannan mukaan matkaa hänellä on vielä viitisen kilometriä. Huoltoon tulee muitakin juoksijoita. Suurella osaa on oma huoltaja odottamassa ja ne keillä ei ole, niitäkin autetaan. Tarjoilen puuroa ja mustikkakeittoa, voitelen voileipiä, kyselen vointia.

Yhden maissa Kaijan gps-pallukka on niin lähellä huoltoa, että sanon Jarkolle ja Teemulle, että nyt mennään ulos odottelemaan. Teemu on laittanut musiikin soimaan, äänentoistolaitteet päälle ja ottaa käteensä mikrofonin. Hurtin huumorinsa kera Teemu kutsuu Kaijaa nyt jo vihdoin tulemaan huoltoon. Mietin, ärsyttääköhän Kaijaa, kun otamme tällaisella megapositiivisella asenteella ja äänekkäästi hänet vastaan ja olenkin iloinen, kun hän myöhemmin kertoo sen vain piristäneen.

Sama drilli kuin Saaralle. Dropbag, vaatteiden vaihto, puuroa, leipää, vesipullojen täyttö ja halauksien kera taas yön selkään. Itse istahdamme autoon ja ajamme Rukalle. Auton mittari näyttää lämpötilaksi 3. Kello on puoli kolme yöllä ja me pääsemme lämpimiin sänkyihin nukkumaan - toisin kuin pitkänmatkalaiset Oulangan kansallispuistossa.

LAUANTAI 29.5.

Kello soi 7.30, tosin olen jo paljon ennen kellonsoittoa hereillä. Yöunet jäivät vähän turhan vähäisiksi. Ritva ja Markus ovat lähteneet jo ennen kuutta hoitamaan osuuttaan turvajuoksijoina ja reitinpurkajina 80km-kisailijoiden perässä ja osa heräilee minun kanssa samanaikaisesti omiin työvuoroihinsa.

Minulla tänään vuorossa Jarkon kanssa reitinpurku (merkkien ja nauhojen keräily) ja turvajuoksu (juostaan viimeisen juoksijan perässä ja katsotaan, ettei kukaan jää reitin varrelle) välillä Oulanka-Ruka, eli n. 55km. Alunperin työvuorolistaan oli merkattu lyhyempi pätkä, mutta tämä pitkä sopii minulle hyvin, saan hyvän treenin.

Tsekkaan äkkiä Saaran ja Kaijan tilanteen, puen juoksukamppeet päälleni, pakkaan reppuun eväitä (nyt on mukana sitä viimeksi haluamaani ruisleipää!) ja ensiaputarvikkeita.Ystäväni Eeva-Liisa tulee hakemaan minua mökiltä vähän kahdeksan jälkeen ja menemme hotellille aamupalalle. On ihanaa nähdä Eevistä, meillä on paljon päivitettävää, viime näkemästä ja meidän tyttöjen yhteisestä juoksuviikonlopusta Kolilla onkin jo puoli vuotta.

Saaralta tulee viesti, kyselee tilannetta, jalat on kaput. Laitan viestin, jossa kerron hänen olevan johdossa, tsemppaan ja lähetän halit Eevikseltä ja itseltäni. Kymmenen minuuttia myöhemmin päätän kuitenkin soittaa hänelle. Se tuntuu tekstiviestiä paremmalta vaihtoehdolta. Juttelemme pari minuuttia, yritän parhaani mukaan tsempata.

Ystävä <3
Yhdeksältä ajamme Oulangan luontokeskukselle, jossa onkin jo kuhinaa. Ekat kahdeksankympin juoksijat ovat juuri ohittaneet huoltopisteen ja tasaiseen tahtiin uusia saapuu. Jäämme odottelemaan häntää, jonka perään meillä on Jarkon kanssa tarkoitus startata. Eeva-Liisa on luvannut olla koko päivän ystäviä huoltamassa ja annan hänelle autoni käyttööni.

Oulangassa kilkuttelemme lehmänkelloja ja vastaanotamme huoltoon tulevia juoksijoita, tuttuja ja tuntemattomia. Ystäväni Sanna saapuu huoltoon omalla omintakeisella tyylillään ja huumorillaan ja juttelemme hetken. Sannan hulvatonta menoa on aina mukava seurata.

Puoliltapäivin häntäpää alkaa lähestyä Oulankaa ja meidän urakkamme on alkamassa. Käymme pikaisesti syömässä vatsamme täyteen makkarakeittoa ja starttaamme noin kymmenen minuuttia viimeisen juoksijan perään.

Turvajuoksijaparit odottelemassa urakan alkamista. Minä ja Jarkko starttaamme Oulangasta pitkänmatkalaisten perään, Tuomas ja Elina Juumasta lyhyen matkan juoksijoiden perään.

Puramme ensin noin kilometrin reitin Kiutakönkäälle asti ja palaamme takaisin tuomaan reittimerkit ja nauhat luontokeskukselle, jotta meidän ei tarvitse kantaa kaikkea käsissämme kymmeniä kilometrejä.

Ensimmäiset 15km pystymme juoksemaan leppoisasti ja pitämään ihan hyvää vauhtia. Kisan häntäpää on saanut meistä hyvästi etumatkaa ja saavutamme viimeisen juoksijan vasta vähän ennen Jussinkämppää. Juoksijalla on selvästi polvessa vaivaa, sen huomaa kävelystä jo kaukaa. Kyselemme vointia. Jalka on kuulemma sen verran kipeä, että ei usko pääsevänsä seuraavaan huoltoon, joka on 16km:n päässä. Tulemme Jussinkämpälle. Päivystäjäpariskunta kertoo, että heillä on auto neljän kilometrin päässä. Soitamme EA-tiimille ja kerromme laittavamme keskeyttävän juoksijan pariskunnan mukana takaisin Rukalle. Neljä kilometriä kävelyä kipeällä jalalla on vähemmän kuin 16. Itse jatkamme matkaa.

Sää on aurinkoinen ja helteinen. Minulla on mukana litra vettä ja tiedän sen olevan liian vähän. Niinpä täytän pullot puroista aina kun mahdollista.

Vähän ennen Juuman huoltoa otamme seuraavan juoksijan kiinni. Hänellä on kaikki hyvin. Juoksemme ja kävelemme hänen perässään ja juttelemme leppoisasti. Kohta tulemmekin siihen kohtaan, missä Iso Karhunkierros yhdistyy Pieneen Karhunkierrokseen. Tähän olemme sopineet jättävämme tähän asti kerätyt reittimerkit. Istahdamme purkamaan kantamuksiamme ja pidämme lyhyen lounastauon.

Jatkettuamme matkaa huomaamme, että olemme jättäneet kuminauhapidikkeet, joihin reittimerkkejä keräilemme, äskeiselle taukopaikalle. Jarkko juoksee pitkät portaat takaisin ylös ja lähtee hakemaan niitä. Minä jatkan verkkaisesti eteenpäin ja nautin maisemista. Viestittelen Eeva-Liisan kanssa, Saara ja Kaija ovat molemmat lähes maalissa. Mahtavaa. Olen niin ylpeä ystävistäni.

Riippusiltoja reitillä oli useita.

Juuman huoltopisteelle saavumme puoli seitsemältä illalla. Garmin näyttää tähän asti kuljetuksi matkaksi 36km, olemme olleet liikkeellä kuutisen tuntia.

Syömme huollossa kaksin käsin sipsejä ja suklaata. Huoltopistettä aletaan purkamaan. Viimeinen juoksija lähtee jatkamaan urakkaansa ja starttaamme taas noin viisi minuuttia hänen jälkeensä.

Rukalle on matkaa vielä noin 21km. Loppuosa on minulle reitistä tuntematon, mutta tarinoiden perusteella tiedän varsinkin viimeisen 6km olevan niin vaikeakulkuista, että arvelen päivästä tulevan pitkän.

Seuraavat 15km etenemme hitaasti. Emme siitä syystä, että viimeinen juoksija hidastaisi meitä vaan siitä syystä, että reitinmerkkaajat ovat tehneet täällä niin perinpohjaista työtä. Lippumerkkejä on joka paikassa ja nauhaa on vedetty sinnekin, missä sitä ei meidän mielestä tarvitsisi olla.

Tiedän, että oikeastaan meidän pitäisi olla ainoastaan iloisia siitä, että reitti on merkattu niin hyvin, ettei kukaan voi eksyä. Mutta sen jälkeen kun olemme avanneet kymmeniä umpisolmuja ja kädet ovat niin täynnä nauhaa ja reittimerkkejä, että emme enää tiedä mihin niitä tunkea, ärräpäitä pääsee meiltä molemmilta useita :-) Väsymykselläkin lienee osasyynsä ärsytykseen.


Ärtymys menee kuitenkin pikaisesti ohi. Maisemat ovat niin mahtavat ja olen iloinen saadessani olla täällä, että eipä siinä malta kiukutella. Saamme viimeisen juoksijan kiinni noin viisi kilometriä ennen viimeistä huoltoa. Hänellä on valtavan isot rakot kantapäissä ja etsin hänelle repustani rakkolaastaria. Näillä eväillä jatkamme matkaa Konttaisille. Ilta on viilennyt päivän helteen jälkeen ja puen päälleni merinovillaisen puseron.

Konttaisen huoltopisteelle tulemme vähän puoli yhdentoista jälkeen. Viimeinen juoksija on päättänyt rakoista huolimatta kävellä maaliin asti. Ihailtavaa sinnikkyyttä. Annamme hänelle särkylääkettä ja päästämme hänet jatkamaan matkaa. Itse lähdemme taas noin viisi minuuttia myöhemmin hänen peräänsä.

Viimeiset 6km mennäänkin sitten mäki ylös, mäki alas, mäki ylös, mäki alas. Näin reitti tuntuu jatkuvan loputtomiin. Osassa kohtaa nousut ja laskut ovat niin jyrkkiä ja kivikkoisia, että niihin on laitettu köysi avuksi. Omat jalat ovat vielä hyvävoimaiset ja liikkuminen on helppoa mutta voin vain kuvitella, miten haastavia nämä nousut ja laskut ovat väsyneillä jaloilla.

Huipuilla maisemat ovat kuitenkin henkeäsalpaavan kauniita. Kello lähestyy puoltayötä mutta olemme niin pohjoisessa, että on yhä valoisaa. Ilta-aurinko paistaa kauniin punaisena horisontissa.


Saavutamme viimeisen juoksijan kolmisen kilometriä ennen maalia. Särkylääke on auttanut ja hänen askellus on pidentynyt. Tsemppaamme häntä viimeisille kilometreille. 

Meillä on kädet ja reppu täynnä merkkejä ja nauhoja ja vähän jopa hävettää kun tuo lähes 80km taivaltanut juoksijakin alkaa sääliä meitä ja alkaa auttaa meitä merkkien keräilyssä :-D Vakuutamme, että hän saa keskittyä nyt maaliinpääsyyn, me pärjäämme kyllä.

Klo 00:20 saavutamme Rukan. Olemme tulleet viimeisen pätkän suht nopeasti reilussa puolessatoista tunnissa. 

Viimeinen juoksija otetaan hurraahuudoin maaliin. Mahtava kannustus. Matkaa omaan mittariin on kertynyt 58km. 

Käyn suihkussa, syön ruisleivän, juon kaksi olutta ja menen nukkumaan. Kello on jo yli kaksi. Unta ei tarvitse houkutella.



Viimeisen 6km:n saalis.

SUNNUNTAI 29.5.

Herään aamupalalle puoli kahdeksan maissa. Katson peiliin ja huomaan naamani olevan punainen kuin ravulla. Lienen saanut eilen vähän aurinkoa :-)

Kävelen huoneistostamme aamupalalle, jaloissa eilinen lenkki ei tunnu yhtään, mitä suuresti ihmettelen. Vaikka matka oli kilometreiltä pitkä, verkkainen vauhti ja useat tauot juoksupätkien välillä lienevät pitäneet rasituksen aisoissa.

Käyn aamupalalla ja hyvästelen muun talkooväen. Kisakeskuksen purkaminen on täydessä vauhdissa. Kiitän, että olen saanut olla mukana ja osallisena tätä tapahtumaa. Tämä on ollut huikea kokemus.

Harmittelen, etten voi jäädä enää auttamaan mutta perhe odottaa kotona. Haluan päästää miehen omalle pitkälle lenkilleen ja viedä lapset uimaan.

Viikonloppuna saaduilla eväillä jaksaa taas arjessa pitkään. Ja Karhunkierrokselle tuon joskus koko sakin.

10 kommenttia:

  1. Kiitos mukaansatempaavasta raportista. Mielenkiintoista päästä katsastamaan kulisseihin! Vapaaehtoiset ja muut järjestäjät tekevät tapahtumista mahdollisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan, hyvä kun tykkäsit :-) Kyllä itsellä nousi arvostus kaikkia talkoolaisia kohtaan kun pääsin tutustumaan hommaan näin läheltä.

      Poista
  2. Olipas ihan mahtava postaus. :) Karhunkierrokselle on päästävä itsekin juoksemaan joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja voin kyllä täydestä sydämmestä suositella niin tapahtumaan kuin reittiäkin.

      Poista
  3. Hieno lukea taustajoukon puuhista ja tunnelmista. Annan täyden kympin koko talkooporukalle !
    Olin ensikertalaisena 33 km juoksussa ja taisin kyllä jäädä pahasti koukkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Kyllähän näihin tosiaan koukkuun jää :-) Mutta ei kai se haittaa, on sitä hullumpiakin huveja kuin luonnossa liikkuminen.

      Poista
  4. Hei, tosi mielenkiintoinen postaus, että oli ihan pakko kommentoida! :) Karhunkierroksella oli kyllä talkooväli tehnyt hyvää työtä, sillä reitti tosiaan oli hyvin merkattu ja muutoinkin fiilis korkealla, kiitos siitä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Minä vien kehut eteenpäin kaikille muillein reitinmerkkaajille. Hyvän fiilis puolestaan on kaikkien aikaansaannosta, niin talkoolaisten kuin juoksijoidenkin. Yksi suuri polkujuoksuperhe <3

      Poista
  5. Ihana postaus!
    Ja kuten jo todettu, niin oli mukava nähdä livenä :)
    Alkoi naurattaa, että mitä ihmettä mä oon siellä reitin aikana oikeen puuhaillut, jos mulla meni tohon kolmekomoseen reilu 6 tuntia ja te veditte reittiä merkkaamalla 30km/6h :D :D Mua ei kyllä kannattais tohon hommaan laittaa, vois mennä viikko merkkaillessa :D
    Tapahtumassa kyllä toimi ihan kaikki! Nöyrät kiitokset sulle ja kaikille talkoolaisille, kun teitte tapahtuman meille. En ole ikinä ollut noin lämminhenkisessä, hyvänmielen tapahtumassa mukana. Jo pelkästään tuo tunnelma riittää koukuttamaan tähän lajiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No auttaako yhtään todeta, että se meidän 30km sisälsi hieman vähemmän nousuja? :-)

      Kiitos itsellesi, oli tosiaan kiva tavata! Vähän olin eka out kun en tajunnut oikeaa nimeäsi :-) Näihin lämminhenkisiin tapahtumiin jää tosiaan koukkuun, nimim. kokemusta on :-) Mutta lienee olemassa pahempiakin addiktioita!

      Poista