tiistai 30. joulukuuta 2014

39 kertaa mäkeä ylös alas eli maailman parhaat synttäribileet!


Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut, että joku viettäisi synttäreitään juosten saati että minä olisin siellä mukana mutta nyt en voisi oikeastaan hauskempaa tapaa viettää synttäreitä edes keksiä :-) Kun juoksukaveri fb:n Oulu Trail Running-ryhmästä kutsui pari viikkoa sitten juoksemaan Köykkyrin laskettelurinteeseen 39 kierrosta synttäreidensä kunniaksi, hommasin kotoa heti "iltavapaan" ja ilmoittauduin hubailuun mukaan. Kai sitä jonkin verran hullu pitää olla, että ajaa 140km voidakseen juosta neljänsadan metrin kierroksia laskettelurinnettä ylös alas mutta en kyllä epäröinyt hetkeäkään. 

Valmiina starttiin
Työpäivän jälkeen juoksuvermeet päälle ja auton nokka kohti Kempelettä.  Klo 17.30 startattiin. Mäki oli pehmeä uudesta lumesta ja jo ensimmäisessä mäessä oli selvää, että aika rankka ilta oli tulossa. Parinkymmenen kierroksen jälkeen touhu alkoi hieman tuntua kropassa mutta väsymys ei hyvässä seurassa jutellessa ja nauraessa tuntunut pahalta. Pulkkamäessä olleet nuoret ranskalaiset vaihto-oppilaat kyllä hieman ihmettelivät touhuamme: "What are you doing? Racing?" "No, we are running just for fun. Actually, we are celebrating one's birthday." "What?!?!? I knew you finnish people were crazy." :-)

Illan saldo: 2h57min treeniä, 39 kierrosta, reilut 17 kilometriä ja n. 1100 nousumetriä. Takaisin kotona olin yhdentoista maissa, koko pesue oli nukkumassa ja mies oli lämmittänyt saunan <3
Ilta oli ehdottomasti ajettujen kilometrien arvoinen ja loistava tapa päättää mahtava juoksuvuosi!

Btw, ensi vuonna juostaan muuten kuulemma painon, ei vuosien mukaan. Pakko varmaan alkaa laihikselle :-D Silloinkin ehdottomasti touhussa mukana! Ja pitäisiköhän omatkin synttärit viettää näin?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti