Koukussa juoksuun

Bloggailua (suur)perheenäidiltä, jota juoksu auttaa pysymään hengissä hektisessä arjessa.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Se juoksee sittenkin!

›
Blogissa ei ole viime viikkoina tapahtunut ja miten olisikaan: Lokakuussa molemmin puolin häpyluuta diagnosoitu rasitusosteopatia on pitäny...
3 kommenttia:
perjantai 23. joulukuuta 2016

Kohta kolme kuukautta...

›
...on aikaa siitä, kun kävin juoksulenkillä edellisen kerran. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö juoksemattomuus olisi tehnyt tiukkaa. En...
1 kommentti:
perjantai 28. lokakuuta 2016

Rasitusmurtumaepäilystä diagnoosiin

›
Blogi on elänyt hiljaiseloa pari kuukautta. Sille on syynsä. Toivoisin pystyväni kirjoittamaan, että en ole ehtinyt kirjoittamaan blogiin ku...
8 kommenttia:
sunnuntai 4. syyskuuta 2016

"Sää ootki paljon hullumpi kuin mää luulin"

›
Reilun satasen ultramatkasta Vuokatissa on nyt kaksi viikkoa. Takki on ollut jotenkin tyhjä. Olen tietoisesti pitänyt taukoa juoksusta, jot...
6 kommenttia:
sunnuntai 21. elokuuta 2016

Vuokatti Trail Challenge 2016 - reilut sata kilometriä läpi Kainuun erämaiden

›
Mistä kaikki alkoi? Keväällä Marita Kaipainen, projektipäällikkö Kainuun Liikunnan hallitsemasta Endurance Experience Kainuu -hankkeesta ...
8 kommenttia:
torstai 18. elokuuta 2016

Sitä pitäis vissiin vähän jo pakatakin?

›
Kantapääopistossa -blogin Johanna kyseli minulta taannoin, millä tavoin tankkaan ja valmistaudun kisoihin ja millä tavoin huolehdin energian...
3 kommenttia:
perjantai 5. elokuuta 2016

Reilut kaksi viikkoa h-hetkeen

›
Tasan 15 vuorokautta Vuokatti Trail Challengen starttiin. Siihen kesän tai ehkä paremmin sanottuna koko juoksuharrastukseni aikaiseen suurim...
3 kommenttia:
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.