Minähän en yleensä tässä blogissani hirveästi juoksun lisäksi muista asioista kirjoittele, mutta tämänpäiväinen geokätköilyreissu oli sen verran kiva, että jaan siitä muutaman muiston tännekin. Tiedä vaikka joku tämän bloggauksen ansiosta innostuisi kokeilemaan kätköilyä.
Lajin pariin pääsee helposti lataamalla vain älypuhelimeen Geocaching -sovelluksen ja se sopii oivallisesti koko perheen harrastukseksi, meillä ehkä innokkain aarteenetsijä on kuusivuotias. Ihan huomaamatta siinä sivussa tulee aika paljon liikuntaakin.
Me innostuimme lajista viime kesänä perheleirillä Metsäkartanolla ja sen jälkeen bongailimme geokätköjä missä ikinä liikuimmekin. Tämän kevään ensimmäiset geokätköt kävimme loggaamassa viime viikolla tästä ihan naapurustosta ja nyt helatorstaille suunniteltiin ihan koko päivän kätköilyreissu naapuripitäjään Sotkamoon.
Päivän saldona viitisen tuntia ulkona reippailua mukavan kesäisessä säässä, paljon kalliokiipeilyä, useita kilometrejä vaellusta Vuokatin poluilla, kuusi kätköä, leikkimieliset mäkijuoksukisat ja hurjasti kauniita maisemia. Kuvat kertonevat enemmän kuin sanat. Kivaa oli. Sen lisäksi, että vietin oikein antoisan päivän lasten kanssa, tämä toimi hienosti palauttavana liikuntana
eilisen maastojuoksukisan jälkeen.
|
Vuokatinvaaran huipulla. |
|
Yhteistyössä isoveljen kanssa. |
|
Päivän kolmas! |
|
Näissä maisemissa kelpaa kätköillä. |
|
Miksi mennä portaita kun kallioita pitkinkin voi kiivetä? |
|
Kuka ekana ylhäällä? |
|
"Tuo suo on kyllä kaunis mutta jotenkin pelottava" - Sohvi 5v.
|
|
Tämä kätkö korkealla kuusessa etsitytti itseään lähes puoli tuntia. |
|
Eihän kätköllä oo käyty jos ei oo ite nimmaria kirjoitettu. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti