Joskus mullakin on niitä päiviä, että lenkille ei tee yhtään mieli. Harvoin kylläkin, mutta kyllä sellaisiakin on. Tänään oli yksi näistä päivistä. Perjantai, viikonlopun alku. Ois niin helppo vaan ollu lösähtää sohvalle ja laiskotella. Entisessä elämässäni olisin tehnyt juuri näin. Todennäköisesti olisin laittanut ruokaa, syönyt itseni ähkyyn ja myöhemmin istahtanut sohvalle katsomaan jotain elokuvaa. Mutta tiesin, että nykyinen minäni katuisi myöhemmin, jos jättäisin lenkin väliin.
Vielä juoksutrikoita jalkaan vetäessäni olo oli vetämätön ja marmatin, että nyt tarvitaan sitä itsekuria. Nyt äkkiä kengät jalkaan ja menoksi!Ulos päästyäni tahusin, että olin pukeutunut liian kevyesti :( Pakkasta -7 ja aikamoisia tuulenpuuskia. Lumi pöllysi ja minua palelsi. Juoksuinto ei vieläkään oikein noussut pintaan.
Kilsa siihen taas meni. Siis siihen, että pääsin vauhtiin ja juoksu alkoi olla nautinnollista. Enää ei ollut kylmä, pöllyävä lumi ei haitannut ja edes pehmeässä lumessa, auraamattomilla teillä taapertaminen ei ärsyttänyt. Vaikka lähteminen oli ollut pakkopullaa, se oli vaihtunut silkaksi nautinnoksi ja olin iloinen, että itsekurini oli pitänyt.
39 minuuttia myöhemmin palasin nauttimaan perheen yhteisestä perjantai-illasta. Ruoka oli valmiina, burritot odottivat pöydällä käärimistään. Söin itseni ähkyyn. Ja nyt löhöän sohvalla. Jotain olen siitä entisestä elämästänikin siis pitänyt kuvioissa mukana. Joskus voi hyvällä omallatunnolla laiskotellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti