Ja taas yhtä maratonkokemusta rikkaampana - Hampurin maraton 2016

Hampurin maratonreissulta kotiuduttu. Minkäänlaista menestystarinaa ei tältä viidenneltä maralta ole tarjolla. Sen sijaan tarina elämäni omituisimmalta maratonilta, jossa seinä ei tullut vastaan kolmenkympin jälkeen vaan ekoilla kahdeksalla kilometrillä. Maaliin saavuin ajassa 3:49:16, omasta ennätyksestäni jäin viisi minuuttia. Mutta palataanpa silti vielä hieman ajassa taaksepäin. 

Treenikausi oli rikkonainen. Pitkä pakkaskausi ja luminen talvi ei tehnyt harrastuksesta helppoa ja tammi-helmikuunvaihteessa alkanut pitkä flunssa osui juuri pahimpaan aikaan. Varsinaiseen maratonvalmistautumiseen jäi vain 6 viikkoa. Siihen kun lisää flunssan jälkeiset rytmihäiriöt, pahat selkäjumit, täysin epäonnistuneet vk-treenit ja talven aikana reisiini ja takamuksiini kartuttamani muutaman voipaketin suuruisen vararavinnon, niin näin jälkeenpäin ajatellen oli aika typerää ja naiivia edes lähteä enkkajuoksua hakemaan.

Silti lähdin. Kun uho on kovempi kuin järki ja koska pitkikset menivät helposti pk1-sykkeillä kuuden minsan vauhtia ja kun kardiologikin antoi kaksi viikkoa ennen kisaa sydämelle terveen paperit, en halunnut uskoa, etteikö maraton sub 3:40 olisi kaikista kisaa edeltävistä vaikeuksista huolimatta kuitenkin saavutettavissa. 

Hampuriin saavuin perjantaiaamuna kaksi päivää ennen kisaa, huonetoverini ja rakas juoksuystäväni Ansku samana iltana. Ei ehkä ihan järkevin päätös viettää edeltäviä päiviä ystävien kanssa shoppaillen ja kaupunkia kiertäen mutta eihän sitä nyt malta aloillaankaan olla. Ja olihan meillä kivaa vaikka käveltyä tulikin ihan liikaa! Oli aivan ihanaa nähdä opiskeluajoilta tuttuja ystäviä ja puhua pitkästä aikaa saksaa ihan toden teolla. Ja Anskun kanssa oli tietysti pakko käydä katsomassa muutama nähtävyys ja shoppailla tuliaiset perheelle. Expossakin saatiin hyvin aikaa kulumaan ja rahaa kulutettua.

Turistikuvat joko onnistuvat...

...tai sitten ei :-D

Kisapäivän aamuna menimme hotellin aamupalalle klo 6. Edellisen päivän etukäteistoiveistamme huolimatta hotellin keittiö ei ollut onnistunut saamaan tarjolle kaurapuuroa (pitäisihän minun vuosikausia Saksassa asuneena tietää, että kaurapuuro on varattu vain vauvoille...) joten tyydyin vaaleaan leipään, kananmunaan, marjoihin ja kahviin. 

Hotellihuoneen ikkunasta suora näkymä lähtökarsinoihin. 

Aamupalalla. Tasan kolme tuntia starttiin.

Hotellin olin valikoinut meille sijainnin perusteella, olihan hotelli jo kahden vuoden takaiselta reissulta loistavaksi todettu. Huoneemme ikkunasta oli suora näkymä starttipaikalle, joten lähtökarsinaan ei tarvinnut lähteä vasta kuin ihan viime minuuteilla. Kävimme Anskun kanssa tunti ennen starttia lyhyellä lämmittelylenkillä ja ehdimme hyvin lepäillä ja fiilistellä hotellihuoneessa. Pakolliset selfietkin tuli tietysti otettua.

Juoksuystävät valmiina starttaamaan.

Vaikka olimme laittaneet juoksukamppeet edellisenä päivänä valmiiksi ja jo pukeneet ne päällekin, Hampurin aina niin epävakainen sää aiheutti kuitenkin viime hetken jännitysmomentit. Vielä edellispäivänä luvatun tihkusateen sijasta aurinko tulikin esiin. Vaikka tuulta olikin luvassa n. 8-10m/s ja puuskittaisen kovan tuulen vuoksi sääennuste antoi jopa myrskyvaroitusta, päätinkin viisi minuuttia ennen lähtöä vaihtaa pitkähihaisen teknisen paidan hihattomaan puseroon. Vaatevalinta osoittautui 
nappivalinnaksi. Ajoittaisesta vastatuulesta huolimatta aurinko lämmitti niin hyvin, että hihattomassa ei joutunut palelemaan.

Viime hetken vaatekriisissä pitkähihainen vaihtui hihattomaan.

Lähtökarsinaan parikymmentä minuuttia ennen starttia. Viimeinen vessakäynti viereisessä bajamajassa. Paikallaan hyppelyä ja venyttelyä, jotta ei ihan paleltuisi - varjossa kun oli kuitenkin melkoisen viileää. 

Starttilaukaus pamahti. Lähtökarsinani pääsi noin viisi minuuttia laukauksen jälkeen liikkeelle. Alussa tavoitevauhtia oli ruuhkassa mahdoton juosta, mikä sopi suunnitelmaani hyvin. Eipähän tulisi keulittua liikaa ja sykkeet pysyisivät aloillaan - tai niin ainakin luulin...
ymiö smile
En tiedä johtuiko liiasta keventelystä, liiallisesta tankkauksesta, jostain väärästä ruoasta vaiko yksinkertaisesti vain pettävän psyykkeeni laukaisemasta jännityksestä, mutta jo ensimmäisen kilometrin jälkeen koin olevani kuin auto ajoharjoittelijan käsissä. Tiedättehän sen äänen ja tunteen kun ykkösvaihteella yritetään ajaa hirveää vauhtia ja vaihteen vaihto ei vaan onnistu? Kierrokset on vähintään kolmessa tonnissa, kone ääntää kovasti mutta vauhti ei vaan kiihdy? 

Koska yleensä hermoilen sykkeistä liikaa, olin laittanut sykkeen kellostani piiloon. Juoksu tuntui kuitenkin erittäin hitaasta vauhdista huolimatta niin kamalalta ja työläältä, hengitys salpasi ja rintaa poltti, että päätin vilkaista sykettä. 174. A-P-U-A! Olipa sen verran ahdistava ja turhauttava tunne juosta pk-vauhteja lähes maksimisykkeillä, että keskeyttäminenkin kävi mielessä. Noin viiden kilometrin jälkeen olin varma, että en yksinkertaisesti jaksa juosta kymmentä kilometriä enempää. 

Reilun yhdeksän kilometrin jälkeen löysin vihdoin isomman vaihteen ja koneen kierrokset tippuivat reilusti yli kymmenellä pinnalla vauhdin kuitenkin kiihtyessä tavoitevauhtiin ja hieman kovempaankin. Seuraavat kahdeksan kilometriä rullasivat flowssa kuin unelma. Minuutteja oli kuitenkin menetetty ja enkka karkasi käsistä - ja sen mukana hajosi pää. Yhä enemmän olen sitä mieltä, että vaikka kunnolla ja valmistautumisella on toki suuri merkitys, vähintään yhtä suuri merkitys on pääkopalla. Sen sain itsekin (taas) kokea. 

Loppumatkasta ei olekaan hirveästi sanottavaa. Puolenvälin jälkeen alkuperäinen tavoitevauhti olisi kaivannut hirveästi ponnisteluja ja koska ennätykseen en olisi kuitenkaan yltänyt, oli pelottavan helppoa antaa itselle lupa juosta kaukana äärirajoilta ja tiputtaa vauhtia hieman. Juomapisteilläkin kävelin hyvällä omallatunnolla ja kisan toinen puolikas menikin suurimmaksi osaksi aikalailla mukavuusalueella.

Kunnianhimoinen luonteeni tuli kuitenkin taas lopussa esiin ja sain viimeisillä kolmella kilometrillä jonkinlaisen loppukirin aikaiseksi kun pakotin itseni juoksemaan reilun viiden minuutin kilometriaikoja. Maaliin tulin toki hieman pettyneenä mutta erittäin pirteänä ja hyvävointisena sekä tietysti taas yhtä kokemusta rikkaampana. 

Loppusuoralla jaksoi jo iloita.

Reitti oli tasainen, sää optimaalinen ja energiatkin imeytyivät hyvin. Geelejä otin matkan varrella viisi, vettä ehkä hieman alle desin aina kahden ja puolen kilometrin välein.

Nesteiden imeytymisen kanssa oli jotain häikkää, sillä sormet olivat loppumatkasta ihan turvoksissa. Suolatabletit olin unohtanut hotellihuoneeseen, niistä olisi varmasti ollut apua. Mutta ei siis mitään suurempia ongelmia, kuten joskus aiemmin. Johtunee toki varmaan myös siitä, että mitenkään henkihieveriin en tällä kertaa itseäni juossut. 

Järjestelyt kisassa toimivat saksalaisella säntillisyydellä ja tätä kisaa voin kyllä lämpimästä suositella kaikille. Tunnelma oli entisen asuinkaupunkini kaduilla juuri niin mahtava kuin olin kahden vuoden takaisesta kisasta muistellutkin. Hampurin yleisö kyllä osaa asiansa. Kannustus oli huikeaa, sitä oli reitin jokaisella metrillä ja pienten lasten antamat käsiläpsyt saivat kyllä olon tuntumaan siltä kuin olisi jonkinlainen huippu-urheilija. 

Iloiset maratoonarit Reeperbahnilla

Pahin pettymys meni nopeasti ohi ja iltabileet juoksuystävien kanssa Reeperbahnilla kruunasivat reissun. Ja olihan se aikakin nyt loppujen lopuksi ihan hyvä, vaikka enkkaa ei nyt sitten tullutkaan. Aina ei voi olla täydellinen päivä. Omassa ikäsarjassani olin sijalla 89/373. 

Silti ihmetyttää tuo alkumatkasta tapahtunut ja pohdittavaksi jää, mitä olisin voinut tehdä toisin. Ainakin ehjempi kausi pitää saada alle. Ja ehdottomasti on startattava laihempana. Oli se juoksu vaan pari-kolme kiloa kevyempänä helpompaa. 

Kiitos kaikille reissussa mukana olleille, jotka yhteisesti teitte matkasta onnistuneen. Ootte kaikki mahtavia ihmisiä <3 

Kiitos myös Villelle, joka handlasi hommat kotona perheen kanssa ja pystyin hyvällä mielin tekemään tämän matkan. Kiitos myös lapsille ennen kisaa lähetetyistä tsempeistä ja kisan jälkeen lähetetystä halikuvasta, joka oli kyllä parempi palkinto kuin mikään maratonilla saavutettu aika tai mitali.

Onnitteluhalaukset perheeltä

Nyt siirryn kesäksi poluille ja alan valmistautumaan Vuokatti Trail Challengen 100km:n matkalle. Pitkään mietin, minkä kisan otan päätavoitteekseni loppukesästä ja VTC valikoitui revanssina viime vuoden keskeytykselle. Matkakin on nyt sitten vähän pidempi sillä seiskavitosta ei tänä vuonna ole tarjolla. Mutta juostaan nyt sitten nekin kilsat, jotka jäi viime vuonna juoksematta :-)

Lisäksi VTC-kisajärjestäjä Endurance Kainuu pyysi minua some-tiimiinsä, joten seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana kerron kuulumisiani, annan vinkkejä valmistautumiseen ja infoa tapahtumaan oman blogini lisäksi myös Haasta Itsesi Kunnolla -facebooksivuilla ja instassa. Tervetuloa seuraamaan ja jännittämään! 

Energiaa valosta, auringosta ja ystävistä!

Pitkän pimeän kauden jälkeen täällä pohjoisessakin alkaa olla valoa ja sitä myötä kevättä rinnassa! Kun on viikkokausia käynyt lenkillä vain pimeän aikaan niin valoisassa juokseminen on jo sinällään ihanaa. Keväinen aurinko tekee siitä vielä tuplasti ihanampaa. Ja juoksuystävät!

Lauantaina ajelinkin seuramme vuosikokoukseen ja seuravaatekuvauksiin Oulun eteläpuolelle Liminkaan. Meidän seuran juoksupoppoo on huippusakkia ja olipa kiva nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Sannan kanssa pälätettiin yhteislenkillä (jälleen kerran) niin paljon, että meinattiin jäädä auton alle :-D No, se ei toki ole lenkkien tavoite mutta nauruterapia teki kyllä hyvää. 

Nyt kun kunto on pitkän sairastelukauden jälkeen aika pohjamudissa ja lenkit vielä maltillisen kepeitä, niin hölkkäillessä onkin tavoitteellisen treenaamisen sijaan loistava aika nauttia ystävien lisäksi myös kauniista luonnostamme. Eilen karkasin lyhyelle ruokatunnin lenkille työpöydän äärestä. Pieni happihyppely kesken päivän tekee toimistotyöläiselle hyvää ja kyllä luonto tarjosikin taas parastaan. Tuolla talvisessa metsässä olisi viihtynyt vaikka koko päivän!

Ja sitten vielä lopuksi kuitenkin sana tuosta tavoitteellisuudesta. Hampurin maratoniin on nyt puolisentoista kuukautta ja vaikka aina on ollut sileän maratoneilla tavoitteena tavoitella enkkajuoksua, niin siitä on nyt varmaankin luovuttava. Vielä en kuitenkaan heitä hanskoja naulakkoon. Seuraavien kolmen viikon treenit näyttävät, joudunko tyytymään Hampurissa hupireissuun. Vaikka harmittaisikin, niin kiva reissu ystävien kanssa minulla silti on tiedossa. Ja se olisi vain osoitus siitä, että elämä ei aina mene suunnitellusti.

Marin kolme "Ämmää" - eli muistisääntö siihen, kuinka säästyt rasitusvammoilta

Flunssa on vihdoin taltutettu ja olen päässyt pikku hiljaa taas treenaamisen pariin. Maltilla on kuitenkin aloitettava, jotta ei tulisi minkäänlaista takapakkia.

Maltti on myös avainsana rasitusvammojen estämisessä. Minulta on toivottu postausta liittyen juoksijan rasitusvammoihin, joten niistä muutama sananen tänään.

Rasitusvammat on varmaan lähes kaikille juoksijoille tuttuja. Jos omaa juoksijaystäväpiiriäni mietiskelen, niin voisin sanoa, että lähes kaikki ovat jossain vaiheessa kärsineet rasitusvammoista ja olleet telakalla, kuten rasitusvammoista johtuvaa juoksutaukoa leikkimielisesti kutsutaan. On rasitusmurtumaa, penikkatautia, juoksijan polvea, plantaarifaskiittia, akillesjänteen tulehdusta... Kuulostaako tutulta?

Olen joskus jostain lukenut kommentin, että kestävyysjuoksu on viisaiden ihmisten laji. Kuulostaa ehkä ensi hätään vähän idiootilta kommentilta mutta näin jälkeenpäin ajateltuna allekirjoitan tuon. Ei siksi, että siihen itse juoksuun nyt hirveästi älykkyyttä tarvittaisiin, mutta jos haluaa harrastaa kestävyysjuoksua vuosikausia, kehittyä siinä ja säilyä rasitusvammoilta, on harjoiteltava viisaasti.

Minä olen ollut aina vähän joko tai tyyppi. Kultainen keskitie on minulle hurjan vaikeaa - olipa kyse sitten laihduttamisesta, karkinsyönnistä, urheilusta, työnteosta tai mistä vain. Minulla menee helposti kaikki vähän överiksi. Kohtuus on ihan hemmetin vaikeaa - niin myös tässä juoksuharrastuksessa.

Kun aloitin juoksun keväällä 2013, kasvatin kilometrejä nopeasti ja sen huomasin penikkataudin muodossa. Kun sain penikkataudin selätettyä, jatkoin treenejä liian kovaa ja hankin itselleni ylikunnon. Seuraavana keväänä juoksin lumien sulettua liikaa kovalla asfaltilla ja sain jalkaani alkavan rasitusmurtuman. Seuraavana syksynä ilmoittauduin maastomaratonille ilman kokemusta ja toin sieltä tuliaisena juoksijan polven, joka vaivasi monta kuukautta. Älyä minulla ei siis ole tässä harrastuksessa hirveästi ollut mukana :-D Joten sääntö numero yksi: älä tee niinkuin minä!

Mutta hei, olen oppinut kantapään kautta ja koen ehkä siksi pystyväni antamaan vinkkejä aloittelijoille. Samalla tavalla kun juoksussa painotetaan  peruskestävyyden kasvattamisessa neljän P:n sääntöä (suurimmalla osalla lenkeistä Pitää Pystyä Puhua Puuskuttamatta), minä kehoitan noudattamaan rasitusvammojen ehkäisyssä kolmen M:n sääntöä: Malttia, Monipuolisuutta ja Maalaisjärkeä.

MALTTI

"Kaikki mulle nyt ja heti " -mentaliteetti ei sovi juoksuun - maltti on valttia tässäkin lajissa! Kunto kasvaa alussa nopeasti ja siinä on helppo sokaistua ja tuntea itsensä voittamattomaksi. Kasvata kuitenkin sekä vauhtia että määrää pikku hiljaa ja maltillisesti. Muista lepopäivät. Jos haluat juoksusta elämänkestävän harrastuksen, älä pilaa sitä ahneudella, näyttämisenhalulla ja tuloshakuisella kiireellä.

MONIPUOLISUUS

Juokse vaihtelevasti eri alustoilla ja eri vauhdeilla mutta hae harjoitteluun monipuolisuutta muista lajeista. Peruskestävyyttä voi kasvattaa myös hiihdolla, pyöräilyllä tai uinnilla ja samalla jalat saavat hyvin juoksun iskutuksesta lepoa. Muista myös lihaskunnon ja lihashuollon merkitys. Juoksu ärsyttää jalkojen lisäksi myös selkää ja lantiota. Kun lihakset ovat kunnossa, löytyy hyvä juoksuasentokin helpommin. Ja jos telakalle sitten joskus kaikesta varovaisuudesta huolimatta sitten juodutkin, löytyy muista lajeista hyviä korvaavia lajeja juoksun tilalle.

MAALAISJÄRKI

Maalaisjärjen käyttö on juoksussakin sallittua ja jopa toivottavaa. Jos johonkin sattuu, lepää. Jos väsyttää, lepää. Kipu ja väsymys ovat varoitusmerkkejä siitä, että elimistö tarvitsee lepoa. Kunto ei romahda, vaikka pidät muutaman päivän paussia mutta voit estää vammaa pahenemasta ja samalla välttyä pidemmältä telakkajaksolta.  Jos rasitusvamma kaikesta huolimatta sitten iskee niin anna vaivan parantua kunnolla, etsi kivun aiheuttajan syy ja aloita harjoittelu jälleen maltilla. Yleensä maalaisjärkeä käyttämällä huomaa nopeasti syyn vaivoihin. Juoksinko liikaa? Kasvatinko määriä kenties liian nopeasti? Tarvitsenko kenties erilaiset kengät? Onko juoksuasennossani korjattavaa? Olenko unohtanut huolehtia lihaskunnosta?

Kevät tulee ropinalla (jopa täällä pohjoisessa sataa nyt helmikuussa vettä!) ja tiet sulavat nopeasti. Musta asfaltti tulee näkyviin, alusta kovenee ja juoksuvauhdit kasvavat. Paras ja tärkein treenikausi on siis edessä. Muistetaan nämä kolme "Ämmää" ja pysytään terveinä!

Yllätysvieras sotki maratontreenit

Kaksi vuotta sitten juoksin Hampurissa toisen maratonini ja alitin samalla maagisen neljä tuntia. Kisasta jäi tosi hyvä fiilis. Reitti on tasainen, järjestelyt huokuvat saksalaista järjestelmällisyyttä, reitin varrella on mahtava kannustus ja mikä minulle tärkeintä, se kulkee entisillä kotikulmillani - asuinhan kaupungissa aikoinaan muutaman vuoden.

Viime vuonna valitsin kevään asfalttimaratoniksi Terwamaratonin Oulussa, tulevana keväänä on tarkoitus suunnata taas Hampuriin. Kisaan on nyt reilu 11 viikkoa. Talvitreenit on sujuneet pakkasista huolimatta kohtalaisen hyvin. Suureksi osaksi olen juossut kevyitä pk-lenkkejä ja yrittänyt kerätä alle mahdollisimman paljon kilometrejä. Parhaimpina viikkoina olenkin onnistunut juoksemaan jopa yli 60km, mikä on minulle jo tosi paljon. Normaaliviikkoina kilometrejä kertyy nelisenkymmentä.

Silloin tällöin olen tehnyt jonkun reippaan lenkin mutta varsinaiset vauhtitreenit olen jättänyt suosiolla keväämmälle. Sen sijaan maratoonarin tärkeimmän harjoitteen, pitkän lenkin, olen pyrkinyt saamaan mahtumaan viikko-ohjelmaani lähes viikoittain.

Hampurin maratonille asettamani tavoite, sub 3:40, on tuntunut kuitenkin vielä vähän epärealistiselta, sillä vauhdinhaku on lumisten teiden ja pitkä pakkasjakson takia ollut hieman hankalaa. Olen kuitenkin lohduttautunut sillä, että tässä vaiheessa vuotta kevään tavoite tuntui viimekin vuonna vielä utopistiselta.

Viikonloppuna pidin pari päivää juoksutaukoa kun kävimme koko perheen kera Oulun Edenissä rentoutumassa. Lepo teki hyvää jaloille. Kävin hakemassa Oulusta myös juoksuseurani uuden seura-asun ja maltoin odotella maanantaihin asti, jotta pääseen sitä testaamaan. Pakkasetkin olivat sopivasti lauhtuneet ja juoksinkin sitten yhden talven parhaimmantuntuisista treeneistä.

Uusissa seuravaatteissa juoksu kulki paremmin kuin viikkoihin.

Juoksu oli kevyempää kuin viikkoihin ja pk-vauhti oli kovempaa kuin koko talvena. 10km@5:38min/km rennon letkeästi pk-sykkeillä antoi hyvin itseluottamusta siihen, että se Hampurin tavoiteaika olikin ihan hyvin asetettu.

Mutta ei kai sitä turhaan sanota, että itku pitkästä ilosta, sillä lenkin jälkeen alkoi tuntua rintakipua ja kurkussa karheutta. Ja seuraavana aamuna olinkin saanut mukavan yllätysvieraan. Vaikka yllätysvieraista yleensä tykkäänkin, ei varmaankaan olisi edes tarpeellista mainita, että tämä kuului niihin ei-toivottuihin vieraisiin.

Sairastuin siis flunssaan. Minä, joka en oikeastaan ole ikinä sairas. Minä, jolla ei edes ikinä ole tukkoista nenää. Ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun nielurisani poistettiin. Ja minä kun vannoin, etten tarvitse influenssarokotetta, koska en ole ikinä sairas. No, vannomatta paras.

Kolme päivää tässä on vietetty vuoteen pohjalla yhdessä buranan, panadolin ja strepsilsin kanssa. Niin, ja tietysti mm. Leonardi di Caprion, Russell Crowen, Mel Gibsonin ja Kevin Costnerin kanssa, jotka ovat, kiitos Netfilixin, pitäneet minulle seuraa.

Tänään tunnen olevani jo ainakin puoliksi elävien kirjoissa mutta lenkille ei ole asiaa vielä pitkään aikaan. Villasukissa sohvalla löhötessä kun tuo kunto ei valitettavasti kasva.

No, jospa tästä ei hirvittävän pitkäaikainen tauti tulisi ja pääsisin pian taas treenin pariin. 11 viikkoa ei kuitenkaan ole pitkä aika ja lenkkeilyn aloittamisen jälkeen on otettava vielä hetki iisisti, jotta tässä ei tule takapakkia tai jälkitauteja. Ja pidettävä peukkuja, että flunssa ei vie peruskuntoa niin pahasti mukanaan, että Hampurissa on vielä tavoitteet saavutettavissa.

"Vaihdoin tennarit villasukkiin...."

Pohjoisessa juostaan pakkasellakin

Muutaman päivän lämpömittari on nyt taas näyttänyt lukemia -25 tai allekin ja kun ihmisten facebookpäivityksiä lukee ja lehdissä pakkasta kauhistellaan, tuntuu, että moni on unohtanut, että nämä on ihan tavallisia kelejä tammikuulle. Ainahan se täällä pohjoisessa on tähän aikaan vuodesta näin kylmä. Nyt pakkasia on kestänyt vasta muutaman päivän, usein tällainen pakkasjakso saattaa kestää viikkojakin.

Erinäisillä juoksuun liittyvillä foorumeilla käydään nyt vilkasta keskustelua siitä, voiko pakkasella juosta ja mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Joku pitää pakkasrajana juoksulle -10 astetta, toinen juoksee vielä kolmenkymmenen asteen pakkasellakin ja kolmas vaihtaa juoksulenkin ulkona matto- tai hallitreeniin heti, kun elohopea putoaa nollan alapuolelle.

Itse juoksen säällä kuin säällä, ihan jo senkin takia, että jos harrastusta meinaa läpi vuoden täällä pohjoisessa jatkaa, niin vaihtoehtoja ei paljon ole. Säähän kun en itse voi vaikuttaa ja juoksumattoa tahi -hallia ei lähimailla ole. Mutta toisaalta en ole itse kokenut lenkkeilyä pakkasessa ikinä mitenkään epämiellyttäväksi - päinvastoin! Kun on tarpeeksi vaatetta päällä (ja sitäkään ei saa olla liikaa!), niin kevyt hölkkä parinkymmenen asteen pakkasessa on mielestäni jopa paljon mukavampaa kuin helteessä juokseminen. 

Oulujärven jäällä 7.1.2016.

Eilen mittari näytti -29 ja koska aurinko paistoi niin kauniisti, vietin ruokatuntini hölkkäämällä Oulujärven jäällä. Nasturit jalassa, juoksuvaatteiden alla merinovillakerrasto, kädessä topparukkaset ja kaula ja kasvot suojattuna buffeilla sekä paksulla pipolla, juoksu oli oikein miellyttävää eikä paleltanut tippaakaan. Juoksu piti kehon hyvin lämpöisenä ja tämä uskomattoman kaunis ja punainen talviaurinko ja Oulujärven komeat maisemat lämmittivät sopivasti mieltäkin. Mahtava fiilis!

7km:n jälkeen oli luonnolliset meikit kasvoilla :-)

P.S. Muistattehan, että jokaisen kylmänsietokyky on yksilöllistä. Ja asiantuntijatkin sanovat, että terve ihminen voi vallan hyvin lenkkeillä (ei kilpailla!) kovallakin pakkasella mutta jos podet esim. rasitusastmaa, ole varovaisempi ja vältä ehdottomasti hengästymistä. 

Liikunnallista Uutta Vuotta!

Vuoden viimeinen lenkki vei minut tänään Oulujärven jäälle. Tunnelmaltaan yksi parhaista lenkeistä ikinä. Tuossa lähes lumettomalla järven jäällä viiman iskiessä vasten kasvoja tuli sellainen mieletön vapauden tunne. Minun ei pidä juosta vaan saan juosta. Hieno päätös hienolle juoksuvuodelle.

Liikunnallista ja elämyksellistä Uutta Vuotta kaikille blogini lukijoille!

Vuoden 2000:s kilometri ja katsaus menneeseen

Juoksin tänään vuoden 190:n juoksulenkin. Samalla tuli täyteen 2000 juoksukilometriä tälle vuodelle. Pikkupakkasessa ja auringon pilkistäessä horisontin takaa juoksin Oulujärven rantaan ihailemaan maisemia ja mietiskelin samalla kulunutta juoksuvuotta.

Lähdin tähän vuoteen tavoitteenani lisätä määrää maltillisesti ja pysyä juoksukunnossa koko vuosi. Ajallisesti halusin juosta maratonin alle 3:45h, puolimaratonin alle 1:45h ja kympin alle 45min. 

Ihan suunnitellusti vuosi ei kuitenkaan mennyt. Määrää kyllä lisäsin, maratonkin meni alle tavoitteen mutta juoksukunnossa en koko vuotta pysynyt. Saadessani itseni kevään liian kovalla harjoittelulla jonkinlaiseen ylirasitustilaan, jouduin laittamaan suunnitelmat uusiksi ja jättämään alimatkojen aikatavoitteet sikseen. Vaikka tapahtunut ensi alkuun harmittikin, näin jälkikäteen tiedän sen tehneen minulle hyvää. Siirryin juoksemaan entistä enemmän metsään ja poluille, opin ottamaan juoksun entistä rennommin ja nauttimaan juoksusta itsestään ilman kunnianhimoisia tavoitteita. Aloin nauttimaan enemmän tapahtumien fiiliksistä, matkalla kohdatuista ihmisistä, tunteista ja maisemista kuin pelkästä lopputuloksesta. 

Nuo 2000 juostua kilometriä ovat olleet elämyksentäyteisiä ja opettavaisia. Vuoteen on mahtunut paljon:

uusia ja vanhoja ystäviä, sieluntovereita, yhteislenkkejä, yhteisiä elämyksiä, naurua ja hauskanpitoa,

mahtavia maisemia, hiljaisia hetkiä, omia ajatuksia,

monenlaista juoksualustaa, 

irronneita varpaankynsiä, rakkoja, märkiä ja likaisia lenkkareita,

kivun ja nautinnon rajalla käymistä, omien heikkouksien tunnistamista ja vahvuuksien löytämistä. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Itkua ja naurua, pelkoa, epävarmuutta, hurmosta.

Kaiken kaikkiaan mahtava vuosi. Tulkoon seuraavasta juoksuvuodesta yhtä ihana jos ei vielä parempi.